16

Oho! Kauan aikaa on jo kulunut siita kun viimeksi asetimme harakanvarpaamme nappaimistolle. Kolmessa viikossa on ehtinyt tapahtua mm. seuraavaa: matkustimme Darjeelingista poliisin jarjestamalla kyydilla lakkoa karkuun, kiersimme temppeleita (nelja tiibetilaista, kaksi japanilaista, bangladeshilainen, bhutanilainen, kiinalainen, korealainen, myanmarilainen, nepalilainen, taiwanilainen, thaimaalainen, vietnamilainen) Bodhgayassa, jossa Buddha valaistui, osallistuimme zazen-meditaatioon, yovyimme tiibetilaisessa luostarissa, karkasimme meditaatiokeskuksesta - siella olisi kuulunut olla vahintaan kolme paivaa ilman puhumista, kirjoittamista, lukemista, ruokaa klo 12 jalkeen, seksia, poistumista alueelta, paihteita ja mielen keskittamista ulkoisiin asioihin - kuvasimme apinoita, lehmia, kuningaskalastajia, vesipuhveleita, villisikoja ja vuohia, veneilimme Gangesilla auringonnousussa ja katselimme kuinka Varanasiin ympari Intiaa tulleet ihmiset kylpivat pyhassa vedessa, naimme verisen pyhan miehen ruumiin, jota koira raateli, jouduimme lehmien puskemiksi, olimme brahmaaniperheen luona teella, kavimme aromaterapeutin vastaanotolla, seurasimme apinalauman elamaa, vaeltelimme ghateilla ja vaistelimme kakkoja ja kaahaavia kaksipyoraisia kapeilla galeilla seka seurasimme polttohautauksia. Siina kolme viikkoa tiivistettyna. Tanaan illalla lahdemme junalla Khajurahoon (min. 12 h) ihastelemaan eroottista temppelitaidetta.

Olemme matkan aikana tehneet listaa asioista, jotka ovat taalla ihastuttaneet, ihmetyttaneet, huvittaneet, arsyttaneet ja joskus raivostuttaneetkin. Tassa tahanastiset huomiot:

1. Hotelliin sisaankirjauduttaessa on taytettava ulkomaalaisille tarkoitettu lomake. Lomakkeessa kysytaan joskus isan nimea, uskontoa ja meidan keskinaista suhdetta. Miksi ihmeessa hotellin johdon tulee saada tietaa huoneissa asuvien ihmisten uskonto? Terroristiepailyja?

2. Bussissa ja junassa pikkuvauvoja kierratetaan ennestaan tuntemattoman ihmisen sylista toiseen.

3. Kun bussi tulee kaikki, myos paikkaliputtomat, ihmiset ryntaavat vakivalloin sisaan. Sen seurauksena osan ihmisista taytyy tulla moneen kertaan ulos, jotta takaosasta paikan ostaneet paasevat penkeilleen. Bussin lahto viivastyy vaistamatta. Ihmeellista kylla, kun bussi lahtee liikkeelle, ovat kaikki akkia sulassa sovussa ja hiljaa. Seisomapaikalle joutuneetkin odottavat tyynena tulikuumassa bussissa vaikka liikenneruuhkassa seisominen venyy tunnin mittaiseksi.

4. Junasta ulos paaseminen on vaikeaa, silla sisaantulijat rynnivat paalle ennen kuin ehtii ulos ovesta. GRRRRR!

5. Keskustelu lopetetaan usein seinaan. Viiden minuutin keskustelu saatetaan kuitata lakonisesti: "Ok, bye".

6. Meidan tekemisista ollaan loputtoman kiinnostuneita. Kun ostamme bussilippuja, kay joku kysymassa lipunmyyjalta, etta minnekas nuo on menossa. Kun kavelemme kadulla, seuraavat kannykkakamerat liikkeitamme. Kun tilaamme ruokaa, kaantyvat paat katsomaan, etta mita tuon nakoisille tyypeille kuuluu syottaa. "Where are you going?" on jokapaivainen kysymys.

7. Tuijottaminen jatkuu paivasta toiseen, tunnista toiseen ja minuutista toiseen.

8. Palvellessa ei sanota mitaan. Monesti tosin sen takia, etta myyjalla tms. on suu taynna paania.

9. Kun on syomassa perusravintolassa kay usein niin, etta sisaan lampsii mies, joka nappaa poydalla olevan vesikannun ja kaataa suuhunsa koko kannullisen koskematta siihen kuitenkaan huulillaan. Vielapa niellen hienosti suu auki. Yrittakaapa. Sen jalkeen mies lampsii takaisin kadulle. Jano lahti.

10. Vaikka ravintolan henkilokunta on paikalla ja ovet auki, se ei valttamatta tarkoita sita, etta ruokaa on mahdollista saada. Kukaan henkilokunnasta ei sita myoskaan vaivaudu kertomaan ennen kuin on istunut paikallaan muutaman minuutin odotellen ruokalistaa ja lopulta kaynyt itse sita pyytamassa.

11. Ravintolan ruokalista on monesti kopioitu toiselta ravintolalta. Monet ruokalajit ovat tilattaessa "not available".

12. Intialaisen ravintolan yleinen yhtalo: mita enemman henkilokuntaa, sita hitaampi palvelu. Tyontekijoilla on kiire vitsailla keskenaan, puhua puhelimessa, pelata peleja, laskea rahoja ja lorvia penkeilla. Halvoissa ravintoloissa asiakas on harvoin numero yksi. Omat hommat suoritetaan loppuun ennen kuin palvellaan asiakkaita. Luksusravintoloissa palvelu on varmasti toista luokkaa, mutta kuka siita haluaa maksaa. Paaasia, etta ruoka on hyvaa :)

13. Tieta kysyttaessa neuvotaan minne sattuu mikali ei tiedeta missa ko. paikka oikeasti sijaitsee. Jostain syysta (ainakin kohtaamamme) intialaiset eivat halua myontaa, ettei heilla ole harmainta aavistustakaan asiasta. Jos erehtyy kysymaan suoran kysymyksen, esim. onko juna-asema tuollapain, on intialaisittain kohteliasta sanoa kylla vaikka asema olisikin muualla. Kylla ja ei ovat muutenkin yleisia vastauksia, kuten seuraavasta keskustelusta kay ilmi:

Niklas: Do you have dosa?
Tarjoilija: No
Niklas: Do you have uttapam?
Tarjoilija: No
Niklas: What do you have from this menu?
Tarjoilija: No
Niklas: You don't have any food?
Tarjoilija: Yes

14. Rahankeruuyritykset ovat mita kekseliampia. Yleisin on kai "oppaana" toimiminen. Joku tyyppi lyottaytyy mukaan ja on ohjaavinaan tiettyyn paikkaan. Perille paastessa han pyytaa rahaa. Muita kohtaamiamme keppostelijoita ovat olleet mm. aurinkovarjonpitelija kun pysahtyy tielle katsomaan karttaa, pyoran lainaaja kaatosateella, hieroja, joka alkaa hieroa kattelyyn ojennettua katta (Tyyppi ottaakin kadesta napakan otteen ja painelee. "10 rupees bakshees!"), siunausmerkin painelija, joka pistaa merkin otsaan vakisella pyytaen sitten rahaa, valokuvausmaksun pyytelijat, ruumiista huolehtivat domit ("heittiot"), jotka pyytavat rahaa mukamas polttopuumaksuihin (oikeasti raha menee kuulemma viinaan).

15. Musiikki ja televisio ovat aina TODELLA kovalla.

16. Monet intialaiset puhuvat kannykkaan hauskalla tavalla: kun kuunnellaan, puhelin pidetaan korvalla, kun puhutaan, se pidetaan suun edessa ja siihen huudetaan. Jotkut pitavat kaiutinta paalla, myos julkisissa kulkuneuvoissa.

Monkey business

Sikkimista siirryttiin Darjeelingiin, teeviljelmien ja Tintti Tiibetissa -paitojen taplittamaan kaupunkiin. 45 astetta jyrkat kadut kuhisevat taydellisinta teekupillista ja tiibetilaista turkoosia tahyilevia turisteja. Teehuoneita ja turisti(rihkama)kauppoja onkin hur mycket. Joskus puodit kayttavat laittomasti suositun yrityksen nimea. Esimerkiksi 80-vuotiaalla Nathmull's-teeyrityksella on jaljittelijansa, joka kayttaa samaa perustamisvuotta ja logoa kuin alkuperainen. Asiaa kasitellaan oikeudessa, mutta intialainen byrokratia on kuulemma hyvin hidasta.

Keskiviikkona kavelimme amerikkalaisten lahjoittamaan Tibetan Refugee Self Help Centreen, joka aloitti olemassaolonsa jo vuonna 1959. Kompleksi sisaltaa mm. langankehrays- ja matonkudontaosastot, temppelin, orpokodin, vanhainkodin, kouluja, kasityokaupan ja pakolaiskeskuksen historiaa kasittelevan liikuttavan ja vihastuttavan valokuvanayttelyn. Tuotto menee tiibetilaisten pakolaisten hyvaksi.

Rankan kavelymatkan jalkeen palkitsimme itsemme bhutanilaisella Druk 11000 -oluella ja "rajasthanilaisella" mutta oikeasti puolalaisella Okocim Palone -nimisella nektarilla. Okocim oli pakattu addaa kasittelevaan sanomalehtijuttuun. Adda on intialaisten intellektuellien ajanvietetta. Se saattaa tarkoittaa milloin keskustelua kirjallisuudesta, milloin Scrabblen pelaamista. Jutun inspaamina paatimme mekin lahtea addailemaan Joey's Pubiin.

Torstaiaamu oli kulinaristinen unelma. Sangyssa nautittu continental style breakfast huuhtoutui alas Nathmullin teehuoneessa siemailluilla teilla. Tee ensin valittiin monesta eri vaihtoehdosta, jotka oli pantu esille kauniisiin purkkeihin. Lapuista kavi ilmi teetyyppi, satokausi (flush) ja laatu (regular-exotic). Sitten tee keitettiin ja kaadettiin hitaasti kuppeihin. Pannussa olevia turvonneita teenlehtia haistatettiin ja tuli sellainen out-of-one's-league-olo. "Hyva tuoksu, kieltamatta."

Kapusimme hindujen ja buddhalaisten yhteiselle pyhalle maelle, Observatory Hillille. Maella on muinoin ylpeillyt Dorjeling-luostari, josta Darjeeling on saanut nimensa. Luostari on ilmeisesti ollut seka hinduille etta buddhalaisille tarkoitettu, silla sen nimi (dorje - tiibetinbuddhalaisten timantti - ja ling - hindujen fallos) viittaa molempiin uskontoihin.　Nykyaan luostarin paikalle on pystytetty "luola", jossa palvotaan Shivan vihaista muotoa ja Buddhaa. Paasimme mukaan pujaan, jossa uhrattiin kultapunaisilla kankailla koristeltuja kookospahkinoita.

Luolan lahella oli varoituksia kenkia varastelevista apinoista. (Temppeliinkavijan kuuluu riisua kengat ja jattaa ne temppelin ulkopuolelle.) Makaki-apinat ovat tainneet tulla temppelialueelle jaadakseen. Niita on kaikkialla: roikkuvat rukouslipuista ja putoilevat puista. Koska apinat ovat Hanumanin perillisia, hindut pitavat niita pyhina olentoina. Siita johtuu myos niiden kuninkaallinen kohtelu. Ihmiset uhraavat niille banaaneita ja riisimakeisia, mutta tama ei suinkaan riita jumalallisille kadellisille. Ne varastelevat paitsi ruokaa, myos kaikkea muuta mita ihmiset kukkulalla kanniskelevat. Todistimme, miten iso urosmakaki nappasi napparasti eraan pojan kadessa heiluvan pussin, joka sisalsi riisimakeisia, suitsukkeita ja varikkaita nauhoja. Yksi apina tarttui Niklasta jalasta.

Illalla kaytiin leffassa. Elokuvan nimi on Raajneeti ja se kertoo intialaisesta politiikasta. Kielta ei alytty (hindi), mutta olihan siina kaahaavia autoja, roiskuvaa verta, pyssyn pauketta, suuria tunteita ja musiikkia. Yleisossa oli pienia lapsiakin, mutta eivat he vaikuttaneet kovin jarkyttyneilta. Ovat kai nahneet pahempaakin oikeassa elamassa.

Eilen kaveltiin Happy Valley Tea Estatelle, joka tuottaa teeta brittilaiselle Harrods-luksustavaratalolle. Tehtaan tyontekija esitteli meille teenvalmistuksen prosessia. Tehtaassa toimii perustamisvuonna 1854 asennettu koneisto, jossa teelehdet kuivuvat, kiertyvat, kayvat, hapettuvat ja pilkkoontuvat. Tee on valmista pakattavaksi kahdessakymmenessa tunnissa. Teeviljelman nimi on Happy Valley, mutta mahtavatko tyontekijat olla niin happyhappy: teenkeraajan paivapalkka on Rs62 eli vahan paalle euro. Englannissa heidan keraamansa tee myydaan superkalliilla hienostorouvien ja -herrojen tea partyihin. Hyvaa viljelmassa on kuitenkin se, etta sen tuottama tee on orgaanista.

Teeviljelmalla vierailun jalkeen Niklas jai juttusille vanhemman rouvan kanssa. Nainen, Kusum nimeltaan, pitaa kioskia tehtaan vieressa. Han kutsui meidat sisaan maistelemaan teeta ja oppimaan sen valmistuksesta. Kusum maistatti tanniinivapaata 5sekunnin (tee kaadetaan siivilan lapi viidessa sekunnissa) teeta nimelta Super Fine Tippy Golden Flowery Orange Picko One (SFTGFOPO). Siinapa nimi. Teen luonnollinen makeus on peraisin kukasta. Super Fine valmistetaan ylimmasta, pienesta teenlehdesta ja on parasta laatua. Muut laadut ovat toisesta lehdesta valmistettu Supremo ja kolmannesta valmistettu Broken Orange. SFTGFOPO luokitellaan oolong-teeksi, vihrean teen ja mustan teen valimuodoksi, silla sita kuivatetaan ja fermentoidaan enemman kuin vihreaa mutta vahemman kuin mustaa teeta. Vihreaa ja valkoista teeta ei kuivateta eika fermentoida lainkaan. Valkoinen tee poikkeaa vihreasta siina, etta se silputaan kasin.

Kusum oli hauska tyyppi: 70-vuotias (ulkonaoltaan 55-vuotias) rouva pelaa jalkapalloa paikallisen naisten seniorijoukkueen maalivahtina ja harrastaa uhkapelaamista. Han kannattaa Argentiinaa jalkapallon MM-kisoissa. Kusumin kodin katolla liehuikin kolme Argentiinan lippua. Argentiinalaiset ovat hanen mielestaan hyvannakoisia, mutta pelitaito on kuitenkin tarkeampi.

Tanaan on yleinen lakko emmeka paasekaan jatkamaan toy trainilla Kurseongiin. Olimme jo ostaneet liputkin! Joka paikka on kiinni ja sotilaat vartioivat katuja. Lakko johtuu ilmeisesti GJM-puolueen ajamasta itsenaisesta Gorkhalandista, josta kirjoitimme muutama viikko sitten. Kurseongissa poliisit olivat pahoinpidelleet 17:aa puolueen kannattajaa talla viikolla. Huomenna aamulla alkavat mielenosoitukset kaikkien hill stationeiden poliisiasemien edessa. Lakko on maarittelemattoman pituinen ja voi siis olla, etta olemme taalla jumissa jonkin aikaa…Oman hotellimme respakin on kiinni. Onneksi loytyi YKSI nettikahvila, joka uskaltaa uhmata lakkoa. Taallakin tosin on saleaidat edessa ja paikka nayttaa silta kuin olisi suljettu. Mutta paastiinpa norttailemaan, buahahaa! Ja syomaan kuin porsaat, muahahahaa!

Kaljaa ja kallonpuolikkaita

Ravangla - Gangtok - Rumtek - Gangtok - Namchi

Ravanglasta lahdon jalkeen on tapahtunut mm. seuraavaa: Niklaksen kannykka hukkaantui ja palautettiin, vietettiin yo Gangtokin baareissa delhilaisen liikemiehen laskuun (ei liity kannykan katoamiseen), kaytiin semiluonnollisessa elainpuistossa, nahtiin punapandoja ja hermostuttiin intialaisiin turisteihin (turistas metelicus indianensis), yovyttiin luostarikylassa ja matkustettiin ropeway-hissilla tibetologiseen instituuttiin.

No, aloitetaan puhelimesta. (Jos puhelin kiinnostaa yhta paljon kuin kilo paskaa, voi siirtya seuraavaan kappaleeseen.) Puhelin oli tipahtanut Niklaksen lorotaskusta matkalla Ravanglasta Gangtokiin. Jeeppikuski loysi kannykan autostaan ja soitti siita viimeksi soitettuun numeroon, joka oli Jelenan aidin eli Pirjon. Ongelmana oli, etta meilla ei ollut yhtaan kannykkaa jaljella eika meihin siten saanut yhteytta. Jelenan luurihan oli menetetty jo Andamaaneilla sattuneessa jodivalikohtauksessa. Pirjo (joka oli juuri liittynyt Facebookiin) laittoi viestia ja kannykan loytaneen miehen puhelinnumeron. Soitimme tyypille ja sovimme treffit seuraavaksi aamuksi. Miehen isa tuli paikalle ja palautti puhelimen. Maksoimmepa kohtuullisen loytopalkkionkin. Ihmeellista, etta puhelin saatiin takaisin. Toisaalta kaikilla taalla tuntuu olevan hienommat kannykat, joten kyseinen halko ei taida olla juuri minkaan arvoinen. Kiitos (tiibetilaiselle?) Bempalle ja hanen isalleen jos satutte tata lukemaan. Oli ilo asioida.

Ensimmaisena iltana Gangtokissa huumaannuimme suurkaupungin ilmasta ja suuntasimme puarin puolelle kuuntelemaan darjeelingilaista coverbandia, Pure Heavenia, ja juomaan sikkimilaista Hitia, joka on jo aikaisemmin tassa blogissa mainittu. Hit on siis kaljaa. Siina sitten taivaallisen puhtauden virratessa korvakaytaviimme aloimme jutella viereisen poydan miehen kanssa. Tyyppi oli liikematkalla Delhista. Han kaipasi seuraa kaupungin yokerhoihin ja tarjoutui maksamaan meidat sisaan mikali lahdemme mukaan. Sisaanpaasymaksut ovat suhteutettuna muihin hintoihin todella isoja: 8-10 euroa! Lahdimme siis kohti seuraavaa baaria. Niklas ja Andy tanssivat, Jelena vartioi juomia. Syyna tahan oli se, etta valkoisena naisena ei kuulemma ole hyva tanssia baarissa, jonka asiakaskunnasta 90 prosenttia on kannisia intialaisia miehia. Ei se yksin istuminenkaan hyva vaihtoehto ollut. Kasia ilmestyi selan taakse sita mukaa kun sai edelliset heitettya pois. Kuin kasvissa, jonka oksat vain innostuvat karsimisesta. Kun baari meni kiinni, jatkoimme viela kolmanteen. Tama kolmas ja viimeinen sijaitsi hienossa kartanossa (Orange Villa) ja siella meininki oli yhta sedulamainen kuin edellisessakin. Sielta sitten hotellille herattamaan tyontekijat. Tassa vaiheessa kello oli vasta kaksi yolla, silla "yokerhot" sulkevat ovensa puoli kahteen mennessa. Monet jo 23.30. Mita se semmoinen on?

Gangtokissa kavimme myos Himalayan Zoological Parkissa, semiluonnollisessa elainpuistossa. Naimme mm. punapandoja (Sikkimin kansalliselain). Paallimaisena kokemuksesta jaivat kuitenkin mieleen intialaiset turistit. No, arvata saattaa, etta he liikkuivat yksityisautoilla ja takseilla. Se ei viela haittaa. Elainpuistossa oli torvien toottaily ja muu meteli kielletty, mutta eikohan sielta tultu torvet soiden ja Shaggy stereoista raikaen niin etta kaikki elavat olennot 2 kilometrin sateella menevat piiloon. Niinpa meillakaan ei ollut mitaan mahdollisuuksia nahda jakkeja ja barking deereja. Aitaukset olivat nimittain useamman neliokilometrin. Kun rikkaat bengalilaiset olivat suhauttaneet kuuden elainaitauksen ohi ja suvaitsivat nousta kulkuneuvoistaan, oli tietysti aika pistaa pystyyn perheriita. Lukihan tien vieressa etta "NOISE FREE ZONE, KEEP SILENCE". Useamman perheen kakarat raakyivat vanhemmilleen kymmenien metrien paasta ja vanhemmat huusivat takaisin. Leopardia ketutti selvasti. Ja meita. Kultakoruissa ja glittersareissa, korkokengat jalassa keskella metsaa sitten poseerataan leopardin vieressa ja ihmetellaan etta mika on kun kissa ei halua samaan kuvaan vaikka koko perhe kutsuu. Kissan silmiin ja korviin taisi sattua. Huh huh. Se siita. Ensi kerralla otamme turistikohteeseen mukaan karsivallisyyden ja korvatulpat. Tai jatamme aivot hotelliin.

Oli Gangtokissa mukaviakin turistikohteita, mm. Namgyal Institute of Tibetology. Matkustimme sen lahettyville kaupungin ylla kulkevalla ropeway-hissilla, josta oli hienot nakymat. Hississa soi kornin romanttinen pilipalimusiikki ja siella oli hyvaksyttavaa pitaa kadesta kiinni. Niinpa kaytimme tilaisuuden hyvaksi.

Tibetologian instituutissa on maailman suurin tibetologisten tekstien kokoelma ja monia tiibetinbuddhalaisia rituaaliesineita, esimerkiksi ihmisen kallonpuolikkaista tehty rumpu ja reisiluusta valmistettu puhallinsoitin gyaling. Kirjastonhoitajamunkki antoi meille lyhyen esitelman buddhalaisuuden filosofiasta ja kiinalaisesta politiikasta ja oli yllattynyt kuullessaan, etta Suomen Turussa pidetaan timanttipolkubuddhalaisten kokoontumisia.

Viiden paivan jalkeen Gangtok oli selatetty ja matka jatkui Rumtekin kylaan. Rumtekissa sijaitsee suuri Karma Kagyu -luostarialue. Kagyu on buddhalaisuuden mustahattuhaara. Kagyu-haaran 17. Karmapa eli hengellinen johtaja oli edustettuna monissa valokuvissa ympari kylaa. Karmapa itse pakeni Tiibetista vuonna 2000 ja on talla hetkella Dharamsalassa. Intian hallitus ei paasta hanta tulemaan veljiensa luokse Rumtekiin, silla hanen kruunaamisensa pelataan suututtavan Kiinan hallituksen.

Yovyimme pienessa hotellissa nimelta Sangay, joka sijaitsi kivenheiton paassa luostarista. Ikkuna antoi Gangtokiin pain. Illalla istuimme ikkunan edessa olevalla pienella ulokkeella, poltimme kynttiloita, katselimme Gangtokin valoja ja joimme Old Monk -rommia. Heinasirkat sirittivat ja tulikarpaset leijailivat pimeydessa. Paakaupungin valopisteet nayttivat jattilaismaiselta kolibrilta. Kolibri, pieni ja vilkas, onkin sopiva henkielain kaupungille, jossa asuu vain 30,000 ihmista mutta joka tayttyy sesonkiaikana 160,000 turistista.

Rumtekin luostarikylassa, kylassa kylan sisalla, on kaksi varsinaista ruokalaa: luostarin kanttiini, jossa munkit nauttivat kotiruokansa, seka Sangayn tunnelmallinen ravintola, johon munkit tulevat viettamaan vapaa-aikaansa ja katsomaan Liikkuvaa Kuvaa. Musavideot ovat kovaa huutoa. Toissapaivana alkoivat jalkapallon mm-kisat Etela-Afrikassa. Avajaisottelua RSA-MEX seurattiin myos Sangayn ravintolassa. Kisastudion vareista (viininpunaisen eri savyja) olisi voinut vannoa, etta yhden joukkueista on oltava Portugali. Mutta mita viela: ne olivatkin futista fanittavia buddhalaismunkkeja kaavuissaan.

Eilinen paiva meni matkustaessa Namchiin, vaikka valimatkaa on vain muutamia kymmenia kilometreja. Ken ilman tasapainoelinta syntyy, se vuoristotieta varokoon! Illalla oksetti. Fullstop. Tanaan patsastelimme patsaita. Samdruptse-kukkulalla jokottaa 45-metrinen guru Padmasambhava (a.k.a. guru Rinpoche). (Tainnut kayda gurulle midakset, kun on niin metalliseksi muuttunut. Heh heh.) Patsas on kuparia ja pronssia ja sen valmistumiseen meni 11 vuotta. Patsaan juurelta nakyy myos viereiselle kukkulalle, jonka huipulla meditoi 33-metrinen Shiva.

Kavelymatkalla takaisin Namchiin yllatti tarve paasta hiekkalaatikolle. Sellaista ei loytynyt, mutta sen sijaan loytyi kostea ruohikko. Sikkimilaiset kosteikot ovat tunnettuja korkeista iilimatopitoisuuksistaan. Taman paasimme henkilokohtaisesti todistamaan: housunjulppia sulkiessa Niklas tunsi pienta liiketta saaren seudulla. Iilimato! Ja toinen! Ja kolmas! Verenimijat saatiin poistettua, mutta mielikuvitus pistaa edelleen paikat kutisemaan.

Tama on Lentavamatto. Namchi.

Hautajaiset ja haat sikkimilaisittain

Pellingissa katsastettiin viela toinenkin buddhalaisluostari. Sangachoeling Gompa ("Land of Divine Teaching") jokottaa jylhana jyrkan serpentiinitien nokassa. Sinne eivat intialaiset turistit paasseetkaan maastureillaan, hah! Oli siis mukavan rauhallista. Kukaan ei osoitellut, tuijottanut tai valokuvannut meita. Mukulakivitie muistutti Niklaksen mielesta Kiinan muuria.

Pellingista jatkettiin Yuksomiin. Tai Yuksamiin/Yoksumiin/Yaksumiin. Kylan nimi lukee joka paikassa eri tavalla. Jeeppimme lahti hotellin edesta kello yhdeksalta. Kuusi tuntia myohemmin oltiin taas hotellin edessa - tehtiin nimittain pikku mutka Geyzingin ja Tikjukin kautta. Geyzingissa piti vaihtaa jeeppia. Matkassa kesti ja kesti. Tikjukissa on West Sikkimin hallinnollinen keskus ja maanantaisin ihmiset matkustavat ympari osavaltiota kyseiseen pyroohon kaymaan paperisotaa. Siella sitten odottelimme natisti parkkipaikalla, etta ihmiset saavat asiansa hoidettua ja palaavat jeeppiin.

Jeepissa oli 9 paikkaa, mutta parhaimmillaan sinne oli angetty 15 tyyppia. Osa oli katolla nyssakoiden seassa, osa tuntemattomien ihmisten sylissa. "Siirra tavaroitas niin tuun istumaan sun syliin," sanoi mies toiselle. Kuvittelimme vastaavan tilanteen Suomessa. Yhdessa vaiheessa poliisi pysaytti auton ja nauroi, etta nyt on pojat liikaa matkustajia. Pari miesta passitettiin ulos jeepista ja kaskettiin heidan kavella. Kuljettaja ajoi auton sopivan valimatkan paahan poliisisedasta ja odotti, etta kavelijat saavuttavat meidat. Sitten taas lastattiin miehet katolle ja syliin. Lopulta paastiin Yuksomiin, joka on 38 km:n paassa Pellingista. Matkaan oli kulunut 8 tuntia.

Yuksomissa syotiin ja juotiin hyvin. Maistettiin mm. tiibetilaista leipaa jakinjuustolla, bhutanilaista munakeittoa (ema dhachia) ja juustolla taytettyja taikinanyssyja (maguja) seka himalajalaista tongbaa/tombaa eli hirssiolutta. Lammin olut ryystettiin bambupillilla punaisen viljan seasta isosta kolpakosta, joka oli kai sekin bambua. Olut maistui Jelenan mielesta etaisesti kiljulle. Vahvuudeltaan juoma oli ennemminkin viinia kuin olutta tai sitten humalluimme pelkasta ilosta, ken tietaa. Ei ollut mitenkaan erinomainen makuelamys ellei sitten ole kiljun ystava. Maistoimme myos sikkimilaista Hit-kaljaa, joka oli ihan hyvaa tavaraa.

Yuksomissa kaytiin katsomassa nahtavyyksiakin, esim. Norbugang-puistoa, jossa kolme lamaa kruunasivat Sikkimin ensimmaisen Chogyalin (poliittis-uskonnollisen johtajan) v. 1641. Sana Yuksom tarkoittaakin "Kolmen laman tapaamispaikkaa". Puistossa oli iso rukousmylly, chorten eli stupa ja kruunausvaltaistuin, norbugang, joka muistutti muinaista palkintopallia. Valtaistuimen edessa oli yhden kruunaavan laman jalanjalki, pieni & soma.

Seuraavan paivan duracellpuputestina oli jyrkka nousu Dubdi-luostarille, Sikkimin vanhimmalle gompalle. (Toisaalta myos Sangachoeling-luostari Pellingissa vaitti olevansa vanhin...) Puolessa valissa rinnetta aloimme jutella kahdelle miehelle. Toinen oli tiibetilainen ja toinen bhutanilais-tiibetilainen. Miehet kertoivat meille ympari maapallon sirottautuneista sukulaisistaan, kylmaverisista kiinalaisista ja puhuvasta patakasta. Tiibetilaisen miehen eno oli ollut munkki ja kuollut kiinalaisessa vankilassa. Kuulimme heilta myos, etta toissapaivana edesmenneen tiibetinbuddhalaisen munkin polttohautajaiset olivat juuri meneillaan ylhaalla. Jatkoimme matkaa yhdessa. Gompan portailla vanhempi miehista valisti, etta luostarialueella kuuluu kiertaa myotapaivaan. Kun saavuimme rukoussalille hautajaissaattue oli jo matkalla muutaman kymmenen metrin paassa olevalle krematoriolle. Vainaja oli aseteltu puiseen laatikkoon, jota peitti varikas kangaskatos. Laatikko lepasi kahden bambukepin varassa. Viritelmaa kantoi kuusi ihmista.

Krematorioalueella miehet pinosivat puita ruumiin polttamista varten. Laatikko laskettiin puukasan paalle. Kuolleen munkin vaatteet otettiin pois laatikosta. Humalainen mies sovitti munkinkaapua paalleen ja sanoi olevansa head lama. Hautajaisvieraat nauroivat. Mies elehti, etta ruumiin haju tarttui kaavusta haneen ja taas naurettiin. Hautajaisissa oli muutenkin hilpea tunnelma. Puukasa laatikoineen sytytettiin palamaan ja ihmiset viskoivat sinne pienia kepakoita. Nuori munkki kaatoi oljya (ja ehka riisiakin) ruumiin paalle. Torvet soivat. Polttohautausta toimittava lama laittoi paalleen aurinkolasit ja liekkia muistuttavan paahineen. Kadessaan hanella oli dorje eli "timantti" ja kello. Majatalossa opiskeltiin uutta kirjastamme Short Descriptions of Gods, Goddesses and Ritual Objects of Buddhism and Hinduism in Nepal. Dorje, jota lama piti vasemmassa kadessaan, symboloi maskuliinisuutta ja myotatuntoa. Oikeassa kadessa ollut kello symboloi naisellisuutta ja viisautta. Dorje ja kello yhdessa viittaavat valaistumiseen, silla sen saavuttamiseen vaaditaan seka viisautta etta myotatuntoa.

Eilen jatkettiin Yuksomista Ravanglaan, jossa ollaan tallakin hetkella. Talla kertaa jeeppimatka sujui nopeammin. Kaytiin Yung Drung Kendrak Lingbon -luostarissa, yhdessa Intian neljasta bon-uskonnon luostareista. Luostarissa harjoitettava uskonto on bonpo, joka eroaa alkuperaisesta animistisesta bonista. Vasta opintonsa suorittanut 24 v. bonmunkki Nema kertoi meille tiibetinbuddhalaisuuden eri haaroista seka bonpon kolmesta metodista: sutrasta, tantrasta ja dzogchenista eli luonnollisesta meditaatiosta. Kolminaisuutta symboloi yungdrung, eraanlainen vastine dorjelle (rituaaliesine, suom. "timantti"), joka on koristeltu kahdella sauwastikalla eli kaanteisella hakaristilla.

Paluumatkalla luostarista (5,5 km sateessa!) huomasimme, etta yhden hotellin alakerrassa oli menossa juhlat. Oven eteen oli pystytetty varikas katos. Niklas meni kysymaan mita siella juhlitaan. Miehet kertoivat, etta talossa oli haajuhlat ja meidat kutsuttiin mukaan. Hit-kaljaa kannettiin eteemme ja lasi taytettiin piripintaan aina jos otti yhdenkin kulauksen. Saimme myos haaruokaa kahdeksaa eri lajia. Tanssimme bhutanilaisen, nepalilaisen ja sikkimilaisen musiikin tahdissa bhutialaista piiritanssia. Paikalla oli mm. englanninkielisen koulun rehtori, opettaja, kaksi taksikuskia, maanviljelijoita ja postitoimiston virkailija.

Miehet olivat hilpeassa humalassa ja vitsailivat joka asiasta. He kertoivat, etta muualla Intiassa sikkimilaisia kutsutaan chingyiksi heidan pienista silmistaan johtuen. "We have small chingy eyes but big heart." Koulun rehtori oli aiemmin johtanut koyhille lapsille ja orvoille tarkoitettua koulua Nepalissa. Koulu oli saanut avustusta lansimaista ja sen takia maolaiset olivat kidnapanneet hanet vuonna 2005 ja kiduttaneet viikon verran. Rankempaa kanniavautumista kuin Suomessa. Koulu oli jouduttu lopettamaan ja han oli palannut Sikkimiin. Rehtori pyysi meita vapaaehtoistyohon kouluunsa. Kaytannossa se tarkottaisi ilmaista ruokaa ja majoitusta opetusta vastaan. Menemme tanaan kaymaan koululla ja harkitsemme asiaa. Niklakselle opetus olisi hyvaa tyokokemusta.

Nyt lahdemme tekemaan jotain kivaa Niklaksen synttareiden kunniaksi :)

Is your man wearing a wig?

Lansi-Bengalissa on huomenna kongressivaalit. Tunteet ovat kayneet kuumina ja politiikkahirvio on vaatinut jo ainakin neljan suurmiehen hengen. Darjeelingissa Akhil Bharatiya Gorkha Leaguen johtaja Madan Tamang puukotettiin kuoliaaksi. Puukottajaksi ilmoittautui fasistinen (?) Gorkha Janamukti Morcha (GJM) -puolue. GJM ilmeisesti haluaa gorkhille oman valtion, Gorkhalandin. Kolmen muun poliitikon ruumiit loytyivat viidakon keskelta. Sita emme tieda, oliko heilla mitaan tekemista gorkha-hassakan kanssa, emmeka myoskaan sita, liittyvatko vaalit eiliseen junaturmaan Kolkatan ja Mumbain valilla.

Darjeelingin levottomuuksien takia muutimme matkasuunnitelmia ja tulimme Siligurin kautta suoraan Sikkimiin. Darjeelingiin mennaan sitten myohemmin. Kolkatassa ehdimme viela tsekkaamaan Victoria Memorialian (hieno talo, mutta vahan tylsa...)ja Botanical Gardenin. Jalkimmaisen vetonaula oli 140 m levea banyan, maailman levein puu. Paarunko lahosi jo 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta jaljelle on jaanyt 2880 ilmajuuren muodostama metsamainen kokonaisuus. Puutarhassa nahtiin myos mm. lootuslampi. Botaanisen puiston edessa hyppasimme Howrah'n-bussiin. Howrah'sta kavelimme maailman vilkkainta siltaa Howrah Bridgea pitkin varsinaiseen Kolkataan. Hooghly-joen rannalta loytyi kiehtova kukkatori, jossa myytiin kaikkea hibiskuksista jasmiineihin - you name it! Suuri osa kukista oli punottu pujassa kaytettaviksi seppeleiksi. Myos yrtteja kaupiteltiin runsain mitoin, eika missaan pienissa sievissa purkeissa vaan heinakasan kokoisissa kasoissa.

Pilvet liikkuivat sankoin joukoin ja ryhmittyivat tasaisesti taivaan peitoksi. Alkoi olla hamaraa, vaikka oli puolipaiva. Tuuli humisi kukkakauppiaiden pressuissa ja sylki paallemme hiekkaa ja teralehtia. Se varoitti: pian sataa ja kunnolla. Ihmiset santailivat paikasta toiseen keraillen tavaroitaan ja etsien suojaa. Apokalyptinen tunnelma. Ja sitten sade alkoi. Isot pisarat piiskasivat asfalttia. Oli helppo kuvitella, etta hindujen kaikki 36 miljoonaa jumalaa sylkevat yhtaaikaa paania alas ihmisten niskaan. Juoksimme takaisin sillalle ja bussi Esplanadelle saapui onneksi kahden minuutin sisalla. Juoksimme keskelle tieta ja hyppasimme liikkuvaan linja-autoon. Pelastus.

Pari iltaa ennen lahtoa Siliguriin kavimme kaljalla Iston kanssa, joka oli myos tullut Kolkataan Andamaanien jalkeen. Juotiin yhdet Kingfisherit ja yhdet sikkimilaiset Dansbergit. Kuulostaa kyllakin tanskalaiselta tuo Dansberg, ehka tarkotuskin? Isto kertoi, etta Indian Museumin edessa kerjaava kadeton mies on ammattikerjalainen. Miehen kasi on leikattu pois rahansaannin maksimoimiseksi. Isto oli nahnyt kun mies oli illalla heitetty auton lavalle. Tulee mieleen Slumdog Millionaire. Isto lahti taksilla kotiinsa ja me yritimme viela etsia auki olevaa baaria hotellimme lahelta. Eipa loytynyt, olihan kello jo 11 illalla. Ostimme yhden kaljan "parcelissa" sulkemassa olevasta baarista. Sitten tormasimme Sanjuun, poikaan johon tutustuimme ennen Andamaaneille lahtoa. Sanju liikuskelee ympari Sudder Streetia kolmipyoraisella menopelillaan. Sanju kyyditti meidat torin laidalle, josta pystyi ostamaan alkoholia pimeasti kauppojen ja baarien sulkemisaikojen jalkeen. Yhdesta hokkelimajasta tuli ulos kaljaa kauppaava nainen, joka piilotteli pulloja sarinsa alla. Ostimme viela pari pulloa ja menimme siemailemaan olutta lava-auton peraan kiinnitetylle laudalle. Me, Sanju, Sonu the chai-wallah ja Kishore-opas, joka rakasti koiria.

No niin, se Kolkatasta. Nyt olemme kolmatta paivaa Pellingissa, Lansi-Sikkimissa. Matkalla oli parin paivan pysahdys Siligurissa West Bengalin puolella, jossa aika kului lahinna paranteluun. Oinen 15 tunnin bussimatka sai aikaan kuumeilun. Pelling on 2083 metrin korkeudella Himalajan vuoristossa. Hotel Garudan, majapaikkamme, parvekkeelta nakyy maailman kolmanneksi korkeimman vuoren, Khangchendzongan, lumiset huiput. Rukouslippuja on kaikkialla. Bhutanilaisen lentoyhtion lehdessa luki, etta rukouslippujen tarkoitus on lahettaa niihin painetut rukoukset taivaaseen. Mita kovemmin lippu liehuu, sita suurempi sen jumalallinen arvo. Tasta johtuen liput laitetaan monesti tuulisille paikoille, mutta toki myos muualle suojelukseksi. Lippuja on viitta eri varia - sinisia, punaisia, valkoisia, vihreita ja keltaisia. Varit edustavat viitta elementtia: sininen vetta (merta), punainen tulta, valkoinen taivasta, keltainen maata ja vihrea kasvillisuutta.

Mita kasvillisuuteen tulee (kasvissyojan suuhun herahtaa sylki), Sikkimissa syodaan tiibetilaistyylista ruokaa. Miedot momot ovat pierogin tapaisia nyytteja, jotka taytetaan lihalla tai kaalilla. Thukpa taas on nuudelikeitto, joka samoin on mahdollista saada liha- tai kasvisversiona.

Eilen heratyskello soi kuudelta. Herasimme alta aikayksikon ja ryntasimme parvekkeelle ihastelemaan valkoisia vuoria. Paivan aktiviteetteihin kuului kaynti Pemayangtse-luostarissa 2,5 km:n paassa Pellingista. Gompa koostuu rukoussalista, Monastic Schoolista, sisapihasta, puutarhoista ja munkkien perinteisista maalaamattomista kiviasutuksista. Kolmikerroksinen rukoussali on upean varikas ja taynna tiibetilaisia yksityiskohtia. Ensimmaisen kerroksen alttarilla on mm. Buddhaa ja Dorje Bhurpa Vajrakilaa (Padmasambhavaa) esittavat puuveistokset. Toisessa kerroksessa oli meneillaan pujaseremonia. Istuuduimme lattialle aistimaan magiaa.

Munkit istuivat karkeassa jaossa vanhat-nuoret-lapset, muodostaen kuvion, joka muistuttaa isoa e-kirjainta ilman keskimmaista sakaraa. He lausuivat tiibetilaisia mantroja suorakulmion muotoisista muistilapuistaan sointuvasti, taukoamatta ja ilmeisesti kaanonissa. Vanhimmat lamat osasivat mantrat jo ulkoa. Valilla munkit pyorittelivat ranteitaan yhta aikaa ja soittivat ennennakemattomia soittimia: pitkaa torvea (2,5 m), keskikokoista torvea (1 m), kumeaa kaksikalvoista rumpua ja piilossa ollutta "tahtipuikkoa". Salin seinat on maalattu lampimin varein (viininpunainen dominoi) ja kahdella seinalla olevat ruudutetut ikkunat valaisevat alttarin jumalaisella valolla. Munkit heittivat riisinjyvia kohti alttaria, jolla oli Padmasambhavan kahdeksan inkarnaatiota. Kyseiselle tantragurulle oli lahjoitettu ruokapaketteja, hedelmia, vihanneksia seka hauskannakoisia, tippaleivan ja letun risteytysta muistuttavia leipia. Ruokien edessa varisi oljylamppujen meri.

Tanaan tutustuimme Rabdentsen raunioihin (3 km Pellingista). Rabdentse toimi Sikkimin kuninkaallisena paakaupunkina vuosina 1670-1814. Paikalla oli tietysti komppania intialaisia turisteja, jotka tapansa mukaan huristelivat paikalle maastureilla. Monilla naisista oli paallaan kimaltelevat sarit ja sandaalit (korkokengatkin bongattiin), vaikka raunioille oli tielta noin kilometrin kavelymatka markaa ja kivista metsapolkua pitkin. Jelenalta kysyttiin, etta mika toi juttu sun naamassa on (lavistys siis) ja etta onko sun miehella peruukki paassa.

Takaisin Pellingissa kavimme tankkaamassa thukpaa. Huomasimme ravintolan seinalla roikkuvasta kalenterista, etta tanaan on pyhapaiva: Sakewa. Kysyimme, mita oikein juhlitaan, mutta pitaja ei osannut vastata. Hotel Garudan omistaja tiesi paremmin. Tanaan juhlitaan Rai-kansan paivaa. Rait ovat Kathmandu-laakson alkuperaisasukkaita. He muuttivat nyky-Nepaliin (kuulemma) 2000 vuotta sitten. Sakewana syodaan wachipaa eli loimutettuja kanan hoyhenia (!) inkivaarikastikkeessa ja juodaan changia eli riisiolutta. Nykyaan monet rait eivat juhli Sakewaa. Lansimainen uusi vuosi sen sijaan on tuttu ja tarkeakin juhla.

Kolkata Part 2

Tiistaina tuli kuluneeksi kuusi viikkoa lahdosta. Meilla on jo ikava ihmisia, Turkinpippuria, Sisu Hornaa, Fazer-suklaata, ruisleipaa tomaatilla ja K-marketin edam-juustolla, Kelaa, VR:aa, kahvia, pullaa, lasagnea, kaljaa. (Tuo "ihmisia" muuten ruokaisalla listalla - kannibalismia?)

Viimeiset paivat Andamaaneilla olivat melko koyhia nahtavyyksien puolesta (monsuuni), mutta sitakin rikkaampia ruokailu-nortteilyakselilla. Soimme katuravintoloissa - yleensa nama tarkoittavat kuutiometrin kokoista teraksista liesi-apupoytayhdistelmaa, muutamaa alumiiniastiallista samosoja, vadoja ja muita nibbly bitseja, nuudeleita tai riisia, chaipannua, auringossa haalistuneita riviin aseteltuja puutarhatuoleja ja tyytyvaisia, yleensa miespuolisia tyolaisasiakkaita.

Mainitsemisen arvoisia paikkoja, joissa kaytiin viimeisella viikolla on tasan kaksi: Burmese Buddhist Mission, pieni stupa jonka juurella lapset leikkivat ja huutelivat hellouta, seka Marialle pyhitetty ortodoksikirkko. Arkkitehtoonisesti kirkko muistuttaa hindutemppelia. Alttarin puutteessa kirkkovieraat kiertavat tornia (kuten hindut kiertavat temppelin pyhinta), jonka jokaisella neljalla sivulla on pyha kuva. Kuvat muistuttivat enemman katolisen kirkon maalauksia kuin ikoneita. Mietimme, etta pohjakaavaratkaisut saattavat olla tarkoituksenmukaisia ja ainakin ne antavat pehmean laskun kaannynnaisille.

Eilen tulimme takaisin Kolkataan, Aiti Teresan ja Ramakrishnan huudeille. Oli hieman haikeaa jattaa Andamaanit, mutta toisaalta suurkaupungin kaaos on mukavaa vaihtelua hiljaiselolle. Asustelemme homeisessa (mutta homeisassa eli kotoisassa) Hotel Mariassa, joka on edellisen Kolkatan-kotimme Hotel Paragonin naapurissa. Samaa travellerighettoa siis. Kun olimme saaneet matkakamat lukkojen taakse, lahdimme katsastamaan South Park Street -hautausmaata. Matkalla meihin takertui kauppiaantakiaisia, mm. meidan best friendiksi itseaan kutsuva lipeva luikku, joka osaa muutaman sanan suomea. Toinen myyntimies pisti paremmaksi: "Tule katselemaan tavaroitani," han sanoi selkeasti. Tasta mykistyneina ja harmistuneina (menetimme salakielen!) paatimme, etta jatkossa ilmoitamme kotimaaksemme Viron.

Sitten tapasimme Sunilin. Varanasilainen herrasmies hymyili lempeasti ja leveasti. Han neuvoi meille tien hautausmaalle ja pyysi ostamaan ruokaa perheelleen. Niklas meinasi tarjota mangoja, mutta Sunil kieltaytyi. Han sanoi tietavansa paikan, josta saa halvempaa ruokaa. Riisia ja dahlia. Silla hetkella Jelena huomasi maassa sadan rupian setelin ja antoi sen Sunilille. Mies tuli ikionnelliseksi ja meillekin tuli hyva mieli. Tuntui, etta se satanen oli tarkoitettu varattomalle varanasilaiselle, koska Jelena huomasi sen juuri silla hetkella eika vaikkapa minuuttia myohemmin.

Hautausmaalle paasimme vasta tanaan, silla eilen emme ehtineet paikalle ajoissa. Neoklassinen obeliskeja, paviljonkeja ja pyramideja pursuava South Park Street Cemetery on nykyaan melko karussa kondiksessa. Hautausmaan ensimmainen asukas haudattiin vuonna 1767 ja sen kaytto ensisijaiseen tarkoitukseensa lopetettiin 1800-luvulla. Luutarhan sammaloituvien hautakivien kirjoitukset paljastavat aristokraattisia nimia ja korkea-arvoisia kenraaleita, tynnyrintekijoita, laivakapteeneita, opettajia, seppia. East India Companyn palkkaamia miehia. Puolet kuolivat alle 30-vuotiaina.

Virkistaytyminen majapaikalla ja metrolla Kalighatiin. Kalighatin muinainen Kali-temppeli on Kolkatan pyhin hindukohde ja mahdollisesti siita tulee myos kaupungin nimi. Temppeli on jalleenrakennettu vuonna 1809 ja nayttaa enemman viktoriaaniselta kuin hindulaiselta (vrt. Port Blairin ortodoksikirkko). Tulimme temppelille pienta varikkaiden kauppojen koristamaa kujaa pitkin. Jo kujalla meita kiellettiin kuvaamasta. Temppeliaukiolla bramiini kaski ottaa kengat pois ja antoi meille hibiskuskukkia ja suitsukkeita. Suitsukkeet saisimme polttaa kotona, mutta hibiskukset oli varattu rituaalikayttoon temppelissa. Jonotimme alttarille. "Namaste Kali, namaste Shiva, namaste Brahma, namaste Krishna, om shanti, om shanti, om shanti," meita opastava bramiini lausui. Me toistimme perassa. Seuraavaksi kuului laittaa kukkia taynna olevat kadet kupiksi otsalle, lausua "namaste" ja heittaa osa kukista kruunattua, kolmisilmaista Kalia pain.

Bramiini vei meidat uhrauspaikalle, jossa uhrataan vuohia (yksi joka aamu) ja harkia (yksi kerran vuodessa). Uhrauspaikalla oli kaksi kahden pilarin ryhmittymaa. Yhta vasten uhrataan vuohet, toista vasten harat. Jos halusi toivoa jotakin, tarvitsi vain laittaa katensa verisille pilareille ja rukoilla Kalia. Jelena laittoi katensa vuohipilarille, Niklas asetti omansa arasti harkapilarille. Sitten vain odotellaan toiveiden toteutumista!

Taas vietiin ja kovalla vauhdilla. Naimme toiveiden puun, jonka oksille oltiin ripustettu kivia. Bramiini kysyi parisuhdestatustamme. Kihloista seurasi monimutkainen rituaali, johon kuului nelja punaista renkulaa ja jaljelle jaaneet hibiskuskukat. Otimme vastaan ensimmaisen punaisen renkulan. "Say father's name," pappi kaski. Sanottiin nimet, painettiin renkulat otsaa vasten ja laitettiin ne oksille roikkumaan. Sitten aidin nimi ja sama kaava. Hibiskuskukkaketjuilla kosketimme toistemme otsia ja annoimme nekin toiveiden puulle. Rituaali kuitattiin nimikirjoituksilla, jotka sutaisimme papin kirjaseen. Kun kyna erkani paperista, meille kerrottiin etta olimme juuri lupautuneet antamaan lahjoituksen temppelin hyvaksi. Kehtaavatkin, mokomat. Toiveiden puulle esitetyt toiveet maksoivat tuntuvan summan, mutta olivathan ne rahaa arvokkaampia. We win!

Lopuksi bramiini naytti meille altaan, joka oli taytetty Gangesin pyhalla vedella. Lapset pelasivat krikettia altaan reunalla, pudottivat pallonsa altaaseen ja kirkuivat. Pyha tunnelma vesittyi. Puimme kengat jalkaan ja suuntasimme kohti metroasemaa. Lahella temppelikompleksia on Aiti Teresan maailmankuulu Home For the Sick and Dying. Kurkistimme huoneeseen, joka oli ahdettu tayteen askeettisia sankyja ja kastittomia potilaita. Sekavia, ristiriitaisia, olemattomia ajatuksia tulvi aivoihin. Mita sita ajattelisi? Vaitonaisina ja pettyneina toistuvaan epaoikeudenmukaisuuteen lampsimme eteenpain.

Kadunvarret ovat taynna poliittisten puolueiden lippuja. Suuri osa lipuista on naxaliittien. Niklas uteli lippujen merkitysta kolmelta miehelta. He sanoivat, etta 30. toukokuuta on Lansi-Bengalin eduskuntavaalit. Edessamme oli keltainen lippu, Independence Party. Kysyimme miehilta, ovatko he itsenaisyyspuolueen kannattajia. Seurasi miehista horinaa ja huvittunut, synkronoitu "no".

Maanantaina lahdemme yobussilla Siliguriin. Sielta jatkamme Darjeelingiin ja Sikkimin osavaltioon. Viikonloppu on tarkoitus viettaa kukkatorilla, botanisessa puistossa, ghateilla ja monumenttien tarjoamissa varjoissa. Nyt ihailemaan nilkkakoruja ja lukemaan Valkoista tiikeria.

Jarawajahti ja koralliralli

Viikko sitten maanantaina lahdimme Mayabunderiin. Olimme asemalla hyvissa ajoin eli puoli viidelta aamulla. Tie kulki lapi viidakon ja pienien kylien. Meilla oli takapenkin katapulttipaikat, joten matka oli aika pomppuisa. Viidakossa tuoksui erilaisille yrteille... Noin 1,5 tunnin kuluttua lahdosta bussi pysahtyi. Kaikki tuijottivat meita. Edessamme istuva mies viittoili, etta meidan on mentava ulos ja sanoi jotain poliisista. Meidat ohjattiin poliisin luo, joka tarkisti passimme, viisumimme ja Andamaanien oleskelulupamme (RAP). Myohemmin selvisi syy: olimme saapumassa jarawa-heimon reservaattiin. Tien vieressa olevassa kyltissa sanottiin, etta "Stopping enroute should be avoided to prevent interaction with the Jarawas". Jannaa. Lonely Planetin mukaan tien sulkemisesta on ollut puhetta, silla jarawat eivat tietenkaan ole innoissaan siita, etta heidan kotimetsiensa lapi kulkee busseja, henkiloautoja ja rekkoja.

Oltiin ajettu reservaatissa kymmenisen minuuttia kun ensimmaiset jarawat tulivat vastaan. Kaksi miesta vetta kantamassa. Vahan matkan paassa oli joukko naisia ja lapsia. Tahan asti meita oli tuijotettu, mutta nyt saimme mollottaa itsekin. Muutama kilometri koroteltiin ilman jarawan jarawaa, mutta sitten keskella tieta istui kaksi miesta. Bussin taytyi hidastaa. He nousivat ylos ja juoksivat takanamme tulevan bussin peraan pyrkien sisaan avoimesta ovesta (bussien ikkunat ja ovet on aina auki). He saivat otteen oven reunasta ja nousivat sisaan. Heilla oli paallaan punaiset lannevaatteet, keltaiset paahuivit ja kadessaan n. 2 metria pitkat punaiset kepakot, ehka keihaat tai muut metsastysaseet, emme tiia. Vahan ajan kuluttua bussimme pysahtyi ja pyssymies bussin etuosasta siirtyi takana olevaan linja-autoon, jossa jarawat olivat. Jelena saikahti, etta nytko ammutaan. 2008 alueella oli sattunut verinen valikohtaus jarawoiden ja alueelle laittomasti tunkeutuneiden tyyppien valilla. No, nyt ei ollut mitaan ongelmaa. Jarawat seisoskelivat oven suussa muutaman kilometrin ajan, hyppasivat ulos ja painelivat viidakkoon. Kun reservaatti loppui, oli aika ajaa bussi lauttaan ja ylittaa krokotiileja kuhiseva joki (heh, ei siella oikeesti mitaan kuhissut mutta nain tasta tulee vahan jannempi). Lauttaan ajaminen ei meinannut onnistua, mutta kolmannella kerralla paastiin sisaan. Konnari tuli kyselemaan Niklakselta muutamia olennaisia asioita:

K: Sir, where you come from?
N: Finland
K: England?
N: Finland
K: Ahh, Finland. What is your purpose?
N: Just travelling around
K: Just around. What profession?
N: We are students
K: What qualification?
N: Mmm, what do you mean?
K: Qualification
N: I'm studying to become a primary school teacher
K: Ahh. Your mother and father?
N: They have their own business
K: How many brothers?
N: One brother
K: Whaa. How long stay?
N: Three months from now
K: Three months waiting here. So long wait. Ok, bye.

Suunnilleen samanlaisia keskusteluja kaymme paivittain.

Perilla Mayabunderissa totesimme paikan tympeahkoksi pikkukaupungiksi. Halvan hotellin ja ravintolan loytaminen oli hankalaa. Myos julkisen liikenteen bussiasemaa oli vaikea loytaa silla meidat neuvottiin aina yksityiselle. Loytyi se sitten lopulta ja paatimme jatkaa pohjoiseen kohti Diglipuria jo parin paivan paasta. Olimme lukeneet, etta Diglipurin lahella Kalipurissa on hiekkarantaa ja uimavetta, jotka houkuttelivat muutaman paivan hikoilun jalkeen.

Diglipurissa vaihdettiin paikallisbussiin ja jouduttiin seisomaan koko matka Kalipuriin. Niklas loi paansa kattoon. Kompuroimme ulos bussista lapsilauman lapi ja pikku riiviot nauroivat makeasti. Kalipurissa on vain kaksi paikkaa, joissa voi majoittua: valtion omistama Turtle Resort ja elakkeella olevan poliisin + hanen vaimonsa omistama Pristine Beach Resort (By God's Wish). Valitsimme jalkimmaisen. Tuo suluissa oleva By God's Wish kuuluu siis sen resortin nimeen...Paikan pitajat olivat mukavia ja ranta ihan lahella. Maisemat olivat melko erilaisia verrattuna vaikkapa Neil Islandiin: vuoria ja vulkaanista hiekkaa. Majamme oli kaksikerroksinen, omalla parvekkeella. Resortissa porrasi alloja isoja koppakuoriaisia. Ex-poliisi, jota kutsuttiin Uncleksi, kertoi, etta koppakuoriaset syntyvat ensimmaisen sateen aikana ja elavat vain kaksi viikkoa. Otokat pitavat helikopterimaista aanta ja lentelevat minne sattuu.
Usein ne selattavat vahingossa itsensa ja kuolevat siihen paikkaan, silla ne eivat paase itse takaisin jaloilleen.

Seuraavana paivana lahdimme paivaretkelle Smith & Ross Islandeille, kahdelle saarelle joita yhdistaa 500 metrin pituinen hiekkasarkka. Saaret ovat suojelualuetta, joten sinne paastakseen taytyi maksaa Wildlife Permitista suolaisia summia. Lisaksi maksettavaksi tuli moottorivenekuljetus, jonka onneksi saimme jaettua tshekkilais-intialaisen pariskunnan kanssa. Vietimme saarilla seitseman tuntia uiden ja snorklaillen. Korallit olivat suurempia kuin Neililla ja niita oli matalammalla. Niklas naki meduusankin. Meilla oli mukana helteiselle saalle sopivaa sitruunariisia, jota syotiin puumajassa. Rusketuttiin kunnolla ja vahan punerruttiinkin. Taman ruskeammaksi ei suomalainen voi tulla.

Kalipurissa hengailtiin kolme paivaa. Viimeisena paivana kaytiin Diglipurissa ostamassa bussiliput ja juomassa vastapuristettua sokeriruokomehua (vihreaa ja pahaa!) ja Portia, Andaman Bottling Companyn vastinetta Fantalle. Yo ennen bussin lahtoa vietettiin Diglipurin keskustassa bussiaseman lahella. Bussi lahti taas kello viidelta aamulla. Diglipurissa tuijotettiin telkkarista Amor Chitra Katha -nimista intialaiseen tarustoon perustuvaa piirrettya. Mainoskatkolla oli mainos lastenohjelmasta My Friend Ganesh 3.

Tanaan tultiin sitten jalleen Port Blairiin. Jipii. Matkalla naimme taas jarawoita. Naimme myos miehen, jolla oli lakatut varpaankynnet. Eika ollut ensimmainen kerta. Onkohan lakkaaminen vain esteettista vai onko silla joku symbolinen merkitys? Mietimme myos, mika merkitys on mustilla pilkuilla, joita laitetaan pikkulasten naamoihin ja jalkapohjiin. Joillakin saattaa olla neljakin pilkkua naamassa. Ja miksikohan avioiotuneilla naisilla on se punainen viiru, joka lahtee hiusrajasta ja jatkuu muutaman sentin ylospain?

Loppukevennys:

Pristine Beach Resortissa Uncle kertoi meille muutamia "perustavia faktoja" saarten heimokansoista:

NICOBARESE: Light skin, like you. Before tsunami 50 000, now only 35 000. Chinese eyes. They are educated.
SHOMPEN: Very lazy people, only eat coconuts.
ANDAMANESE: Very dark skin, like in Africa. And curly hair. Live in State Island.
ONGE: Even darker skin and otherwise also all same culture. Same, same, same, everything same.
JARAWA: Naked people. Before dangerous, now it's ok. 50 years ago fighting but now friends.
SENTINELESE: Very dangerous fellows. Shot arrows and killed two Indian fishermen. Klo-klo!