Jarawajahti ja koralliralli

Viikko sitten maanantaina lahdimme Mayabunderiin. Olimme asemalla hyvissa ajoin eli puoli viidelta aamulla. Tie kulki lapi viidakon ja pienien kylien. Meilla oli takapenkin katapulttipaikat, joten matka oli aika pomppuisa. Viidakossa tuoksui erilaisille yrteille... Noin 1,5 tunnin kuluttua lahdosta bussi pysahtyi. Kaikki tuijottivat meita. Edessamme istuva mies viittoili, etta meidan on mentava ulos ja sanoi jotain poliisista. Meidat ohjattiin poliisin luo, joka tarkisti passimme, viisumimme ja Andamaanien oleskelulupamme (RAP). Myohemmin selvisi syy: olimme saapumassa jarawa-heimon reservaattiin. Tien vieressa olevassa kyltissa sanottiin, etta "Stopping enroute should be avoided to prevent interaction with the Jarawas". Jannaa. Lonely Planetin mukaan tien sulkemisesta on ollut puhetta, silla jarawat eivat tietenkaan ole innoissaan siita, etta heidan kotimetsiensa lapi kulkee busseja, henkiloautoja ja rekkoja.

Oltiin ajettu reservaatissa kymmenisen minuuttia kun ensimmaiset jarawat tulivat vastaan. Kaksi miesta vetta kantamassa. Vahan matkan paassa oli joukko naisia ja lapsia. Tahan asti meita oli tuijotettu, mutta nyt saimme mollottaa itsekin. Muutama kilometri koroteltiin ilman jarawan jarawaa, mutta sitten keskella tieta istui kaksi miesta. Bussin taytyi hidastaa. He nousivat ylos ja juoksivat takanamme tulevan bussin peraan pyrkien sisaan avoimesta ovesta (bussien ikkunat ja ovet on aina auki). He saivat otteen oven reunasta ja nousivat sisaan. Heilla oli paallaan punaiset lannevaatteet, keltaiset paahuivit ja kadessaan n. 2 metria pitkat punaiset kepakot, ehka keihaat tai muut metsastysaseet, emme tiia. Vahan ajan kuluttua bussimme pysahtyi ja pyssymies bussin etuosasta siirtyi takana olevaan linja-autoon, jossa jarawat olivat. Jelena saikahti, etta nytko ammutaan. 2008 alueella oli sattunut verinen valikohtaus jarawoiden ja alueelle laittomasti tunkeutuneiden tyyppien valilla. No, nyt ei ollut mitaan ongelmaa. Jarawat seisoskelivat oven suussa muutaman kilometrin ajan, hyppasivat ulos ja painelivat viidakkoon. Kun reservaatti loppui, oli aika ajaa bussi lauttaan ja ylittaa krokotiileja kuhiseva joki (heh, ei siella oikeesti mitaan kuhissut mutta nain tasta tulee vahan jannempi). Lauttaan ajaminen ei meinannut onnistua, mutta kolmannella kerralla paastiin sisaan. Konnari tuli kyselemaan Niklakselta muutamia olennaisia asioita:

K: Sir, where you come from?
N: Finland
K: England?
N: Finland
K: Ahh, Finland. What is your purpose?
N: Just travelling around
K: Just around. What profession?
N: We are students
K: What qualification?
N: Mmm, what do you mean?
K: Qualification
N: I'm studying to become a primary school teacher
K: Ahh. Your mother and father?
N: They have their own business
K: How many brothers?
N: One brother
K: Whaa. How long stay?
N: Three months from now
K: Three months waiting here. So long wait. Ok, bye.

Suunnilleen samanlaisia keskusteluja kaymme paivittain.

Perilla Mayabunderissa totesimme paikan tympeahkoksi pikkukaupungiksi. Halvan hotellin ja ravintolan loytaminen oli hankalaa. Myos julkisen liikenteen bussiasemaa oli vaikea loytaa silla meidat neuvottiin aina yksityiselle. Loytyi se sitten lopulta ja paatimme jatkaa pohjoiseen kohti Diglipuria jo parin paivan paasta. Olimme lukeneet, etta Diglipurin lahella Kalipurissa on hiekkarantaa ja uimavetta, jotka houkuttelivat muutaman paivan hikoilun jalkeen.

Diglipurissa vaihdettiin paikallisbussiin ja jouduttiin seisomaan koko matka Kalipuriin. Niklas loi paansa kattoon. Kompuroimme ulos bussista lapsilauman lapi ja pikku riiviot nauroivat makeasti. Kalipurissa on vain kaksi paikkaa, joissa voi majoittua: valtion omistama Turtle Resort ja elakkeella olevan poliisin + hanen vaimonsa omistama Pristine Beach Resort (By God's Wish). Valitsimme jalkimmaisen. Tuo suluissa oleva By God's Wish kuuluu siis sen resortin nimeen...Paikan pitajat olivat mukavia ja ranta ihan lahella. Maisemat olivat melko erilaisia verrattuna vaikkapa Neil Islandiin: vuoria ja vulkaanista hiekkaa. Majamme oli kaksikerroksinen, omalla parvekkeella. Resortissa porrasi alloja isoja koppakuoriaisia. Ex-poliisi, jota kutsuttiin Uncleksi, kertoi, etta koppakuoriaset syntyvat ensimmaisen sateen aikana ja elavat vain kaksi viikkoa. Otokat pitavat helikopterimaista aanta ja lentelevat minne sattuu.
Usein ne selattavat vahingossa itsensa ja kuolevat siihen paikkaan, silla ne eivat paase itse takaisin jaloilleen.

Seuraavana paivana lahdimme paivaretkelle Smith & Ross Islandeille, kahdelle saarelle joita yhdistaa 500 metrin pituinen hiekkasarkka. Saaret ovat suojelualuetta, joten sinne paastakseen taytyi maksaa Wildlife Permitista suolaisia summia. Lisaksi maksettavaksi tuli moottorivenekuljetus, jonka onneksi saimme jaettua tshekkilais-intialaisen pariskunnan kanssa. Vietimme saarilla seitseman tuntia uiden ja snorklaillen. Korallit olivat suurempia kuin Neililla ja niita oli matalammalla. Niklas naki meduusankin. Meilla oli mukana helteiselle saalle sopivaa sitruunariisia, jota syotiin puumajassa. Rusketuttiin kunnolla ja vahan punerruttiinkin. Taman ruskeammaksi ei suomalainen voi tulla.

Kalipurissa hengailtiin kolme paivaa. Viimeisena paivana kaytiin Diglipurissa ostamassa bussiliput ja juomassa vastapuristettua sokeriruokomehua (vihreaa ja pahaa!) ja Portia, Andaman Bottling Companyn vastinetta Fantalle. Yo ennen bussin lahtoa vietettiin Diglipurin keskustassa bussiaseman lahella. Bussi lahti taas kello viidelta aamulla. Diglipurissa tuijotettiin telkkarista Amor Chitra Katha -nimista intialaiseen tarustoon perustuvaa piirrettya. Mainoskatkolla oli mainos lastenohjelmasta My Friend Ganesh 3.

Tanaan tultiin sitten jalleen Port Blairiin. Jipii. Matkalla naimme taas jarawoita. Naimme myos miehen, jolla oli lakatut varpaankynnet. Eika ollut ensimmainen kerta. Onkohan lakkaaminen vain esteettista vai onko silla joku symbolinen merkitys? Mietimme myos, mika merkitys on mustilla pilkuilla, joita laitetaan pikkulasten naamoihin ja jalkapohjiin. Joillakin saattaa olla neljakin pilkkua naamassa. Ja miksikohan avioiotuneilla naisilla on se punainen viiru, joka lahtee hiusrajasta ja jatkuu muutaman sentin ylospain?

Loppukevennys:

Pristine Beach Resortissa Uncle kertoi meille muutamia "perustavia faktoja" saarten heimokansoista:

NICOBARESE: Light skin, like you. Before tsunami 50 000, now only 35 000. Chinese eyes. They are educated.
SHOMPEN: Very lazy people, only eat coconuts.
ANDAMANESE: Very dark skin, like in Africa. And curly hair. Live in State Island.
ONGE: Even darker skin and otherwise also all same culture. Same, same, same, everything same.
JARAWA: Naked people. Before dangerous, now it's ok. 50 years ago fighting but now friends.
SENTINELESE: Very dangerous fellows. Shot arrows and killed two Indian fishermen. Klo-klo!