Kaljaa ja kallonpuolikkaita

Ravangla - Gangtok - Rumtek - Gangtok - Namchi

Ravanglasta lahdon jalkeen on tapahtunut mm. seuraavaa: Niklaksen kannykka hukkaantui ja palautettiin, vietettiin yo Gangtokin baareissa delhilaisen liikemiehen laskuun (ei liity kannykan katoamiseen), kaytiin semiluonnollisessa elainpuistossa, nahtiin punapandoja ja hermostuttiin intialaisiin turisteihin (turistas metelicus indianensis), yovyttiin luostarikylassa ja matkustettiin ropeway-hissilla tibetologiseen instituuttiin.

No, aloitetaan puhelimesta. (Jos puhelin kiinnostaa yhta paljon kuin kilo paskaa, voi siirtya seuraavaan kappaleeseen.) Puhelin oli tipahtanut Niklaksen lorotaskusta matkalla Ravanglasta Gangtokiin. Jeeppikuski loysi kannykan autostaan ja soitti siita viimeksi soitettuun numeroon, joka oli Jelenan aidin eli Pirjon. Ongelmana oli, etta meilla ei ollut yhtaan kannykkaa jaljella eika meihin siten saanut yhteytta. Jelenan luurihan oli menetetty jo Andamaaneilla sattuneessa jodivalikohtauksessa. Pirjo (joka oli juuri liittynyt Facebookiin) laittoi viestia ja kannykan loytaneen miehen puhelinnumeron. Soitimme tyypille ja sovimme treffit seuraavaksi aamuksi. Miehen isa tuli paikalle ja palautti puhelimen. Maksoimmepa kohtuullisen loytopalkkionkin. Ihmeellista, etta puhelin saatiin takaisin. Toisaalta kaikilla taalla tuntuu olevan hienommat kannykat, joten kyseinen halko ei taida olla juuri minkaan arvoinen. Kiitos (tiibetilaiselle?) Bempalle ja hanen isalleen jos satutte tata lukemaan. Oli ilo asioida.

Ensimmaisena iltana Gangtokissa huumaannuimme suurkaupungin ilmasta ja suuntasimme puarin puolelle kuuntelemaan darjeelingilaista coverbandia, Pure Heavenia, ja juomaan sikkimilaista Hitia, joka on jo aikaisemmin tassa blogissa mainittu. Hit on siis kaljaa. Siina sitten taivaallisen puhtauden virratessa korvakaytaviimme aloimme jutella viereisen poydan miehen kanssa. Tyyppi oli liikematkalla Delhista. Han kaipasi seuraa kaupungin yokerhoihin ja tarjoutui maksamaan meidat sisaan mikali lahdemme mukaan. Sisaanpaasymaksut ovat suhteutettuna muihin hintoihin todella isoja: 8-10 euroa! Lahdimme siis kohti seuraavaa baaria. Niklas ja Andy tanssivat, Jelena vartioi juomia. Syyna tahan oli se, etta valkoisena naisena ei kuulemma ole hyva tanssia baarissa, jonka asiakaskunnasta 90 prosenttia on kannisia intialaisia miehia. Ei se yksin istuminenkaan hyva vaihtoehto ollut. Kasia ilmestyi selan taakse sita mukaa kun sai edelliset heitettya pois. Kuin kasvissa, jonka oksat vain innostuvat karsimisesta. Kun baari meni kiinni, jatkoimme viela kolmanteen. Tama kolmas ja viimeinen sijaitsi hienossa kartanossa (Orange Villa) ja siella meininki oli yhta sedulamainen kuin edellisessakin. Sielta sitten hotellille herattamaan tyontekijat. Tassa vaiheessa kello oli vasta kaksi yolla, silla "yokerhot" sulkevat ovensa puoli kahteen mennessa. Monet jo 23.30. Mita se semmoinen on?

Gangtokissa kavimme myos Himalayan Zoological Parkissa, semiluonnollisessa elainpuistossa. Naimme mm. punapandoja (Sikkimin kansalliselain). Paallimaisena kokemuksesta jaivat kuitenkin mieleen intialaiset turistit. No, arvata saattaa, etta he liikkuivat yksityisautoilla ja takseilla. Se ei viela haittaa. Elainpuistossa oli torvien toottaily ja muu meteli kielletty, mutta eikohan sielta tultu torvet soiden ja Shaggy stereoista raikaen niin etta kaikki elavat olennot 2 kilometrin sateella menevat piiloon. Niinpa meillakaan ei ollut mitaan mahdollisuuksia nahda jakkeja ja barking deereja. Aitaukset olivat nimittain useamman neliokilometrin. Kun rikkaat bengalilaiset olivat suhauttaneet kuuden elainaitauksen ohi ja suvaitsivat nousta kulkuneuvoistaan, oli tietysti aika pistaa pystyyn perheriita. Lukihan tien vieressa etta "NOISE FREE ZONE, KEEP SILENCE". Useamman perheen kakarat raakyivat vanhemmilleen kymmenien metrien paasta ja vanhemmat huusivat takaisin. Leopardia ketutti selvasti. Ja meita. Kultakoruissa ja glittersareissa, korkokengat jalassa keskella metsaa sitten poseerataan leopardin vieressa ja ihmetellaan etta mika on kun kissa ei halua samaan kuvaan vaikka koko perhe kutsuu. Kissan silmiin ja korviin taisi sattua. Huh huh. Se siita. Ensi kerralla otamme turistikohteeseen mukaan karsivallisyyden ja korvatulpat. Tai jatamme aivot hotelliin.

Oli Gangtokissa mukaviakin turistikohteita, mm. Namgyal Institute of Tibetology. Matkustimme sen lahettyville kaupungin ylla kulkevalla ropeway-hissilla, josta oli hienot nakymat. Hississa soi kornin romanttinen pilipalimusiikki ja siella oli hyvaksyttavaa pitaa kadesta kiinni. Niinpa kaytimme tilaisuuden hyvaksi.

Tibetologian instituutissa on maailman suurin tibetologisten tekstien kokoelma ja monia tiibetinbuddhalaisia rituaaliesineita, esimerkiksi ihmisen kallonpuolikkaista tehty rumpu ja reisiluusta valmistettu puhallinsoitin gyaling. Kirjastonhoitajamunkki antoi meille lyhyen esitelman buddhalaisuuden filosofiasta ja kiinalaisesta politiikasta ja oli yllattynyt kuullessaan, etta Suomen Turussa pidetaan timanttipolkubuddhalaisten kokoontumisia.

Viiden paivan jalkeen Gangtok oli selatetty ja matka jatkui Rumtekin kylaan. Rumtekissa sijaitsee suuri Karma Kagyu -luostarialue. Kagyu on buddhalaisuuden mustahattuhaara. Kagyu-haaran 17. Karmapa eli hengellinen johtaja oli edustettuna monissa valokuvissa ympari kylaa. Karmapa itse pakeni Tiibetista vuonna 2000 ja on talla hetkella Dharamsalassa. Intian hallitus ei paasta hanta tulemaan veljiensa luokse Rumtekiin, silla hanen kruunaamisensa pelataan suututtavan Kiinan hallituksen.

Yovyimme pienessa hotellissa nimelta Sangay, joka sijaitsi kivenheiton paassa luostarista. Ikkuna antoi Gangtokiin pain. Illalla istuimme ikkunan edessa olevalla pienella ulokkeella, poltimme kynttiloita, katselimme Gangtokin valoja ja joimme Old Monk -rommia. Heinasirkat sirittivat ja tulikarpaset leijailivat pimeydessa. Paakaupungin valopisteet nayttivat jattilaismaiselta kolibrilta. Kolibri, pieni ja vilkas, onkin sopiva henkielain kaupungille, jossa asuu vain 30,000 ihmista mutta joka tayttyy sesonkiaikana 160,000 turistista.

Rumtekin luostarikylassa, kylassa kylan sisalla, on kaksi varsinaista ruokalaa: luostarin kanttiini, jossa munkit nauttivat kotiruokansa, seka Sangayn tunnelmallinen ravintola, johon munkit tulevat viettamaan vapaa-aikaansa ja katsomaan Liikkuvaa Kuvaa. Musavideot ovat kovaa huutoa. Toissapaivana alkoivat jalkapallon mm-kisat Etela-Afrikassa. Avajaisottelua RSA-MEX seurattiin myos Sangayn ravintolassa. Kisastudion vareista (viininpunaisen eri savyja) olisi voinut vannoa, etta yhden joukkueista on oltava Portugali. Mutta mita viela: ne olivatkin futista fanittavia buddhalaismunkkeja kaavuissaan.

Eilinen paiva meni matkustaessa Namchiin, vaikka valimatkaa on vain muutamia kymmenia kilometreja. Ken ilman tasapainoelinta syntyy, se vuoristotieta varokoon! Illalla oksetti. Fullstop. Tanaan patsastelimme patsaita. Samdruptse-kukkulalla jokottaa 45-metrinen guru Padmasambhava (a.k.a. guru Rinpoche). (Tainnut kayda gurulle midakset, kun on niin metalliseksi muuttunut. Heh heh.) Patsas on kuparia ja pronssia ja sen valmistumiseen meni 11 vuotta. Patsaan juurelta nakyy myos viereiselle kukkulalle, jonka huipulla meditoi 33-metrinen Shiva.

Kavelymatkalla takaisin Namchiin yllatti tarve paasta hiekkalaatikolle. Sellaista ei loytynyt, mutta sen sijaan loytyi kostea ruohikko. Sikkimilaiset kosteikot ovat tunnettuja korkeista iilimatopitoisuuksistaan. Taman paasimme henkilokohtaisesti todistamaan: housunjulppia sulkiessa Niklas tunsi pienta liiketta saaren seudulla. Iilimato! Ja toinen! Ja kolmas! Verenimijat saatiin poistettua, mutta mielikuvitus pistaa edelleen paikat kutisemaan.

Tama on Lentavamatto. Namchi.