Port Blair, Andaman Islands

Eilen siirryimme leffalavasteista travellerighettoon eli Kolkatan Sudder Streetille. Hotel Paragonista loytyi vapaa huone meille. Harrastettiin kulttuuririentoja Indian Museumissa, jonka pitaisi olla Intian vanhin museo (?). Museossa oli kuolleita irvistelevia elaimia, luurankoja, alkioita (myos ihmisen), hindu- ja buddhalaispatsaita, Intian heimokansojen esineita (Cultural Anthropology -osiossa, joka oli meidan molempien suosikki) ja otokoita. Saatiin selville, etta edesmennyt Patu oli common cockroach. Hyi! Eipa tiedetty, etta torakka osaa lentaa. Perin kummallista ja ennen kaikkea vastenmielista. Museon jalkeen tapasimme luihun tyypin, jonka kaveri opetti meille bengalia ja yritti kovasti kaupata jos jonkinlaista huumausainetta. Kadulla juttelemaan tuli myos vanhahko mies, joka oli asunut vuoden Ruotsissa ja soittanut siella viulua orkesterissa. Jelena pratade svenska med honom.

Illalla Jelenalle ostettiin anti-stare kit eli salwar kameez -puku ja mukavat sandaalit. Rusketus ja tummat hiukset viela puuttuu. Shoppailun jalkeen ravitsemusliikkeeseen, jossa massattiin malai koftaa ja malai kormaa, riisia ja mango + rose lassia. Jalkiruoaksi napattiin viela paanit. Paan on banaaninlehteen (?) kaaritty betelpahkinaherkku, sweet ja tobacco -vaihtoehdot. Let it ooooooze!

Tanaan jatettiin taaksemme islamisti- ja kommunistimilitantit, edessa olivat millin tantut ja muut rantarekvisiitat! Eli Andamaanit. Lentokentalla Kolkatassa nauratti kun turvamies kavi metallinpaljastimella lapi ruotsalaisen hipin paalaelle kasaamaa jattimaista takkukekoa. Sinne ois kylla mahtunut parikin pyssykkaa. "What's the use of that hair?", kysyi samainen turvamies Niklakselta.

Nyt ollaan siis perilla Port Blairissa. Port Blair on suunnilleen Jyvaskylan kokoinen pikkukaupunki. Melkoinen kontrasti Kolkataan nahden. Hiljaista, vaatimatonta ja niin kaunista. Meri! Palmuja! Kookospahkinoita! Merilehmia ja delfiineja! Postikorttimaisemat. Azad Lodgemme vastaanottoaulassa lukee Be Gentle. Se kuvaa aika hyvin paikallista menoa. Lentokoneessa oli yllattavan paljon valkoisia, ehka tusina. Olemme tormanneet jo saksalaisiin Judithiin ja Caspariin seka uusiseelantilaisiin snorkkelin metsastajiin.

Mutta! Miksi ihmeessa me istutaan taalla sisalla tietokoneen aaressa vaikka ollaan tultu Paratiisiin? Niinpa, me mennaan nyt. Ylihuomenna lahdetaan lautalla Neil tai Havelock Islandille. Siella ei internetit ja muut vempaimet toimi, joten meista ei tule kuulumaan hetkeen. Tarkoituksena on pysya taalla saarilla 45 paivaa loikoillen riippumatossa ja snorklaillen turkoosissa vedessa. Heihei!

Himgiri Express to Kolkata

Lauantaina, edellisen blogikirjoituksen paivana, Jelena laattasi niin lujallisesti, etta vintti pimeni. Jelena herasi sangyn reunalta paa ja kasi oksennuslatakossa. Pari litraa laattaa oli kaatunut lattialle. Patun sukulaiset tulivat syomaan oksennusta. Niklas tapasi hotellimatkalla muuan Abdullahin. 43-vuotias herrasmies antoi tilkan sahramioljya pahoinvointiin (hierotaan vatsaan) ja neuvoi, etta tallaisella kuumuudella - lauantaina 44C - kannattaa valttaa tulista, rasvaista ja makeaa ruokaa. Mustaa sokeritonta teeta sitruunalla, riisia ja maitorahkaa ("curd"). Ne jeesaa.

Illemmalla Jelenalle kehittyi viela ripuli ja virtsatientulehdus - tayskasi! Onneksi oli ORS-nimista laaketta nestehukkaan ja kemistikin lahella. Hanelta saatiin virtsatulehduslaake. Hinta alle euron. Respasta soitettiin huoneeseemme ja kysyttiin ystavallisesti, miten Jelena voi.

Sunnuntaina herasimme kymmenelta, sopivasti ennen check-out timea. Olimme paattaneet illalla, etta jaisimme hotellille viela paivaksi. Juna Kolkataan lahtisi vasta 22:45 illalla. Maksoimme siis viela yhdesta paivasta, ostimme vetta ja lorvimme. Younet olivat tulleet ripulin takia lyhyissa patkissa. Puolenpaivan aikaan lahdimme riksalla juna-asemalle selvittamaan, paasisimmeko Kolkatan-junaan. Asemarakennuksia on kolme: 1st Class Bookings, 2nd, seka Reservations. Emme tienneet, missa saisimme asian kuntoon, mutta eivat vaikuttaneet muutkaan tietavan. Meita juoksutettiin kaikissa rakennuksissa kaksi kertaa. Ensin saimme tietokoneen avulla selville, etta emme ole enaa waiting listilla. Sitten valkeni, etta olemme kuitenkin RAC-statuksen omaavia matkustajia: tarvitsemme confirmationin. Lopulta, muutaman jonotuksen jalkeen, meille kerrottiin, etta matkan vahvistaminen onnistuu aikaisintaan 4 tuntia ennen lahtoa. Jossakin vaiheessa Abdullah ja eras toinen tuttu vieras ilmaantuivat paikalle - perin kummallista. Lahdimme riksalla nettikahvilan kautta (toivoimme saavamme selkoa pilettisotkuun) hotellille. Lepasimme, pakkasimme - Jelena ehti viela dhobiwallaillakin - ja lahdimme hyvissa ajoin steissille.

Matkan vahvistaminen ei hoitunut enaa samassa paikassa kuin paivalla, silla se oli mennyt kiinni kahdelta. Meidat ohjattiin seuraavaan rakennukseen (allergisoiva Next building! Next building!), ticket box kuuteentoista. Sellaista ei loytynyt, joten kysyimme seuraavaksi Inquiries-pisteesta. "Go in that line," tiskin takana oleva mies sanoi ja osoitti tietokoneelle johtavaa jonoa. Jonotus olikin mukavaa: tuntui, ettei jono lyhentynyt lainkaan. Se vain leveni kun ihmiset yrittivat etuilla. Paasimme vihdoin koneelle ja saimme juuri paineltua tunnuslukumme, kun takana oleva mies jo painoi Lopeta-painiketta. No, ei siella mitaan uutta tietoa ollut. Kaannyimme taas Inquiries-miehen puoleen. Talla kerralla han kaski lahtea ensimmaisen raiteen varrelta loytyvaan room viiteentoista. Kaksi virkailijaa silmailivat netista tulostettuja lipuntynkiamme, allekirjoittivat toisen papereista. Toinen miehista sanoi, etta matkamme on nyt vahvistettu. Meille jai kolme tuntia luppoaikaa.

Lahdimme istumaan halliin, jossa monet jo nukkuivat. Kohtasimme muslimimiehen, joka lahestyi Niklasta jumalaisen sanoman kanssa. Han oli tullut hakemaan meita pimeasta. Kaannyttaja kertoi Niklakselle, miksi tulisi kaantya islaminuskoon. Heppu vastasi huonosti kysymyksiin tasa-arvosta. Hanen mielestaan esimerkiksi raiskaus on pohjimmiltaan viettelevien naisten huonon kaytoksen tulos. Entapa naisraiskaajat? Pitaisiko heidan varalta kieltaa miehilta t-paidat? Vastaus oli ei: naiset eivat pida miehia kiihottavina. Arsyttavan keskustelun jalkeen mies antoi meille kolme islamiin liittyvaa kirjaa. Tapasimme myos vanhan pariskunnan, jonka naisosapuoli halusi tulla haihimme ja kolme serkkupoikaa - Sonu, Kanki & Happy - jotka asuvat 60 kilometrin paassa Jammusta. He toivoivat kovasti, etta tulisimme joskus kaymaan. Sonu (22) naytti Niklakselle koulutodistuksiaan ja yritti opettaa intialaista korttipelia. Han antoi meille muistoksi kolikon Vaishno Devi -temppelista. Vaihdoimme yhteystiedot ja puhuimme niita naita, kunnes asemastaan ylpea sotilaskurppa tuli haatamaan pojat ulos ilman syyta. Hetken kuluttua pojat palasivat mukanaan kaksi metallista kolmivarista rannerengasta ja kaksi kynaa. Kynissa lukee: "FIRE. Talent is a flame. Genius is a fire." Paasimme vihdoin junaan ja selvisimme pienella jannityksella ja paikkojen vaihdolla. Kavi ilmi, ettei lippujamme oltukaan vahvistettu. Jelena herasi kesken yon vauvan harjoittamaan kidutukseen. Pikku hirvio nipisteli Jelenan jalkoja samalla, kun vanhemmat tuijottivat vieresta. Jelena joutui vaihtamaan paikkaa kuumalle ylapedille. Salamoi.

Seuraavana paivana matka taittui leppoisasti katsellen maisemia, lukien, syoden maukkaita ja edullisia safkoja. Jelena oli valilla tympaantynyt jatkuvaan tuijotukseen. Han katsoi ulos ikkunasta, etteivat tuijottajat nakisi naamaa, mutta sepa ei auttanut: ulkona roikkui kaksi paata, jotka kurkottivat junan ovesta pihalle ja tuijottivat Jelenan ikkunasta sisaan! Samaiset tuijottajat istuivat myohemmin Niklaksen viereen ja vertailivat hauiksiaan Niklaksen hauiksiin kun han ei katsonut. Mutta Niklaksellapa oli isommat. Petikumppaneina junassa olivat milloin patut, milloin yksinainen hiiri. Jelena sai satoja kutisevia hyonteisenpuremia kasiin ja jalkoihin. Pari naamaankin.

Bihariin ja Jharkhandiin tultaessa maisemaa varittavien okran ja vihrean rinnalle tulee naxaliitti-lippujen puna. Lansi-Bengalia lahestyttaessa palmuja ilmestyy maisemaan yha enemman ja enemman. Kun olemme jo Lansi-Bengalin osavaltion puolella, nousee junaan hijra. Hijra-alakastiin kuuluvat ihmiset edustavat kolmatta sukupuolta. Meidan tapaamamme hijra oli pukeutunut naisten vaatteisiin, mutta ulkonako oli maskuliininen. Hijroilla on kummallinen asema Intiassa: he ovat samanaikaisesti seka pyhia etta halveksuttuja. Hijra pyysi meilta rahaa, mutta emme antaneet hanen mielestaan tarpeeksi. Han alkoi taputtaa kasiaan ja polkea jalkaansa kiroten meidat. Sama toistui muutaman kerran kunnes korotimme rahasummaa. Sen jalkeen han siunasi meidat, kosketti setelilla jalkaansa ja huuliaan ja laittoi sen ylpeasti viuhkaksi sormien valiin.

Lopulta, 38,5 tunnin jalkeen, paasimme perille Kolkataan. Kauhea liikenne. Olimme likaisempia kuin koskaan ja vaatteet olivat liimautuneet ihoon kiinni. Hien mukana valui junasta tarttunutta ruskeaa likaa. Mukava hotelli loytyi onneksi helposti ja paasimme suihkuun (Niklas vaatteet paalla)! Hotellin respa on muuten esiintynyt kolmessa elokuvassa. Hotellihuoneessa on talla kertaa edesmennytta Patua ja hamahakki Hakkista mukavampi asukas: pieni lisko nimelta Kartio. Se syo otokat ja siksi myo tykataan siita. Hotellissa Jelena sai voidetta (Pantysonia) hyonteisenpuremiin. Lepailyn seka pussailun (sita ei ole soveliasta tehda julkisilla paikoilla, joihin juna tietysti kuuluu) jalkeen lahdimme taksilla keskustaan, jossa olemme viela tallakin hetkella. Kolkata on hyvin brittilaisen nakoinen paikka rakennuksia, poliisinunivormuja ja takseja myoten. Kavimme syomassa ja ostimme lentoliput Andamaaneille. Lahto on ylihuomenna! Kuukausi rantalomaa edessa, jipii. Huomenna malarialaake-, riippumatto- ja sandaaliostoksille.

Luolia ja luoteja

Jammua kutsutaan joskus nimella City of Temples. Valtavaesto on hindulaisia ja hindutemppeleita on miltei joka kadulla. Moskeijoitakin toki loytyy, ja ne saattavat jopa olla mandirin eli hindutemppelin kyljessa. Kaupungin perustaja Raja Jambu Lochan olisi varmasti ylpea suvaitsevaisista nykyasukkaista, jotka jatkavat sita, mika Lochania paikassa alunperin kiehtoi. Metsastysretkellaan Tawi-joen rannalla Lochan nimittain naki tiikerin ja vuohen, jotka istuivat vieri vieren ja joivat vetta joesta. Tasta allistyneena han paatti rakennuttaa joen varrelle kaupungin, Jammun.

Eilen kavimme Gupawala Mandirissa. Gupawala on luonnonvoimin syntynyt tunnelikompleksi, jossa on Shivalle ja Krishnalle (Vishnun 8. avataralle, Rakkauden Ruhtinaalle) pyhitettyja luolia. Saimme kiertueelle vapaaehtoisen oppaan, herra Guptan. Herra Gupta on vastavalmistunut lakimies. Luolat kannatti nahda, mutta olimme odottaneet jotakin hengellisempaa. Tahanastiset temppelit ovat tihkuneet kitschia. Ostimme Niklakselle rudraksha-helmet. 109 helmea ovat muistutus Shivan kyyneleista. Kyyneleet valuivat kuumina Shivan silmista, kun han vihdoin avasi ne monen vuoden mietiskelyn jalkeen. Kyyneleet tippuivat maahan ja niista kasvoi rudrakshapuita. Sanotaan, etta helmilla on terveyttava, voimistava ja rohkaiseva vaikutus. Jelenalle ostettiin CD-levyllinen uskonnollista musiikkia. Levy ei ole viela paljastanut sisaltoaan, mutta arvelemme, etta se on melko muikea.

Herra Gupta antoi meille mopokyydin Residence Roadille. Se oli hauskaa ja myos toyssykoyhempaa kuin mita olimme ajatelleet. Cyber cafessa nettiyhteys ei meinannut toimia, mutta saimme selville, etta on pieni mahdollisuus paasta huomenna Kolkataan lahtevaan junaan. Eilisessa laskennassa olimme varasijoilla 2 ja 3. Viikko sitten tilanne oli viela 52/53. Lahdimme kiertotieta pitkin takaisin hotellille. Jelena nukkui ja Niklas luki Joutavuuksien jumalaa. Katsoimme yhdessa hieman TV:ta ja se olikin pitkasta aikaa virkistavaa vaihtelua. Toosasta nakyy myos satelliittikanavia, jotka mainostavat vaalentavia voiteita hindiksi. Naisille ja miehille on tietenkin eri tuotteet.

Illalla kavimme syomassa vegeravintolassa: paneer tomatoes, paneer masala, basmatiriisia ja parantha-leipaa. Tuumittiin, etta onpa kadulla ihanan rauhallista (meteli ja liikenne vastasivat ehka Helsingin keskustan ruuhka-aikaa). Ravintolassa oli kaksi kylttia: NO SMOKING ja NO DRINKING ALCOHOL. Teorisoimme puhtaudesta ja siihen liittyvasta uskonnollisuudesta: ymparilla on likaista, mutta omasta kehosta ja mielenrauhasta pidetaan hyvaa huolta. Oma temppeli on pidettava puhtaana, ettei maailma kaadu paalle. Niklas mietti, etta Suomessa ympariston ja yksilon valinen suhde on monesti painvastainen. Metsat ja jarvet ovat puhtaita, mutta ainakin Niklas itse kulkee raasyissa ja "desinfioi" elimistonsa alkoholilla. (Taalla ei tosin ole tullut otettua tipan tippaa.)

Maittavan aterian jalkeen ostimme kioskista Limca-juomaa ja lahdimme tekemaan tuttavuutta hotellihuoneessa asuvan iso otokan kanssa. Sen koti on seinan kolossa. Koti muistuttaa Tom & Jerry -animaatiosta tutun Jerryn kotikoloa. Jelena olisi tukkinut kolon vessapaperilla, mutta Niklaksen mielesta otokan taytyi saada saalistaa oisin. Niklas antoi otokalle nimeksi Patu. Luulimme ensin, etta Patu on maakiitaja eika mikaan ilmaporriainen. Mutta mita viela: sen siivet kantoivat ja alkoi ankara metsastys. Emme nimittain halunneet kolmatta pyoraa sankyymme. Lentokyky koitui Patun kohtaloksi. Patu lensi pain myrkytettya hyonteisverkkoamme ja kuoli.

Tanaan soimme aamiaista samassa paikassa kuin eilen illallista. Luimme paikallisesta lehdesta, etta Srinagarissa oli ollut keskiviikkona pakistanilaisten muslimimilitanttien jarjestama ampumavalikohtaus, jossa oli kuollut kaksi siviilia. Neljas isku Srinagarissa viikon sisalla! Emmeka olleet tienneet tasta mitaan. Ravintolan pitaja, 29-vuotias hindumies, tuli poytaamme istumaan - olimmehan jo vanhoja tuttuja. Han naytti meille valokuvia lomistaan Ladakhissa ja Mumbaissa.

Jelenaa alkoi oksettaa aamupalan jalkeen. Menimme takaisin hotellille parantelemaan tautia. Niklas oli dhobi-wallah eli pyykkarimies. Tanaan on siis huilipaiva. Nyt Niklas lahtee tekemaan limonaatikauppoja ja hellimaan karhun tytarta.

Jammu

Jammuun lahtemista edeltavana yona (eli toissapaivana) ei nukuttu, vaan kuvattiin XXL-hamahakkien hassimista. Herasimme kello viidelta heratyskelloon ja kummastalimme kummitusmaisia aamurukouksia. Hedelma-aamupalan jalkeen lahdimme riksalla Tourist Taxi Stand 1:en ja loysimme heti kuskin, joka veisi meidat Jammuun. Tai paremminkin: han loysi meidat. Sovimme hinnasta (400 rupsua per paa) ja lahdimme metsastamaan kolmatta matkustajaa. Se olikin hauska operaatio: kuljettaja kruisaili kaupungilla ja kyseli vakijoukoilta ovatko he lahdossa Jammuun. Naimme paljon kulkukoiria, joista osa oli viela kapertyneena keralle. Ne kasvoivat asfaltista kuin kurpitsat kasvimaalla. Tiistaina puhuimme, etta Srinagarissa koirat ja ihmiset vaikuttavat elavan rinnakkain sulassa sovussa. Ihmiset eivat kiinnita huomiota koiriin eivatka koirat kiinnita huomiota ihmisiin, vaan molemmat elavat omassa kuplamaailmassaan. Paivalla ihmiset ovat aanessa, mutta yolla aanimaiseman valtaavat koirat ulvonnallaan.

Lopulta loysimme kolmannen ja neljannenkin matkustajan, ja loppuen lopuksi Tata-maasturissa tatitti 8 ihmista. Bensa-asemalla meita pyydettiin maksamaan - kolmesta paikasta kuten sovittu?! Niklas suuttui kuskille taman kolttosesta. Karmaan vetoaminen auttoi: teetauolla soitettiin kuskin kaverille, jonka kanssa Niklaskin sai jutella. Kaveri ei heti kuuntellut, vaan yritti tarjota houseboat-majoitusta Dal-jarvelta, heh heh. Joka tapauksessa riita ratkesi ja sovimme, etta kyseessa oli vaarinymmarrys. (Kuljettaja ei nimittain puhunut kovin hyvaa englantia.) Saimme takaisin puolet menetetyista masseista, paiskasimme katta ja joimme kuskin tarjoamat chait. Taukopaikan pitaja jutteli kanssamme mukavia ja antoi Jelenalle puhelinnumeronsa silta varalta, etta tulisimme joskus takaisin ja yopyisimme hanen Moon Light -hotellissaan. Kaveri muistutti hieman Casablancan paahenkiloa Rickia. (Aiemmin olimme miettineet, etta edessamme istuva tiibetilaisen nakoinen mies muistuttaa Kevin Spacey'a ja kuljettaja Pierce Brosnania elokuvasta The Matador. Tatako se Bollywood on?) Teenautinnon jalkeen meita lahestyi mies, joka oli erityisen kiinnostunut Niklaksen lockseista. "Very nice," han tokaisi ja sormeili patukoita. Sitten han nosti Niklaksen kasia, laittoi omansa Niklaksen ymparille ja puristeli kuin Heimlich konsanaan.

Noin puolessavalissa Srinagar-Jammu-tieta on Titanic Viewpoint. Siella tulee pienelle ihmiselle karpasen kakka -fiilis. Ja se se vasta onkin hyva fiilis, kun paasee tahyilemaan maailmaa sen katolta. Lahella nakoalapaikkaa meidat pysaytettiin passintarkastukseen. Kasuaalisti pukeutunut virkailija tarkasti paperimme, kyseli meilta perusjuttuja ja rapsaisi valokuvan Jelenasta kannykkakamerallaan. Han ihmetteli Jelenan lavistysta. Paasimme jatkamaan matkaa hyvilla mielin. Kohta saavuimmekin jo Kashmirista Jammuun johtavan pitkan tunnelin luo. Tunneli on ilmeisesti perinteinen pommituskohde, ja sen kylla aisti! Taalla Area 51 -tunnelma saavutti kliimaksinsa: kyltit kielsivat kuvaamasta, sankat sotilasjoukot marssivat vasemmalla ja oikealla, panssarivaunujen piiput osoittivat tunnelin suulle...

Pienia kuumotuksia lukuun ottamatta mahtava matka! Tie Srinagarista Jammuun johtaa seitsemantoista vuoren halki, joten siitakin nakokulmasta oikein gorge-ous eli rotkoisa kokemus. Naimme paljon nomadeja, jotka vaelsivat vuohien, vesipuhvelien, hevosten ja lampaitten kanssa. Matkalukemisena meilla oli tiehallituksen (BRO=Border Roads Organisation) tien varrelle pystyttamia usein huvittavia kyltteja, jotka muistuttavat vauhdin vaaroista. Tassa muutama esimerkki:

BRO

TORTOISE

ALSO WON

THE RACE

BRO

DON'T BE SILLY

IN THE HILLY

BRO

BE GENTLE

ON MY CURVES

Etelammas tultaessa arabiaakkosto harvinaistuu ja hindimerkit yleistyvat. Huomattava osa kirjoitetusta on myos vodafoneveedaa. Intianenglannilla eli inglishilla on tyystin erilainen kielioppi ja kirjoitusasu kuin emokielellaan.

Saavuimme Jammuun noin neljalta iltapaivalla, matkaan meni siis kahdeksan tuntia. Emme olleet varanneet hotellia. Ulkona oli paalle 40 celsiusta ja ajatus majapaikan etsimisesta rinkat selassa tuntui tukalalta. Onneksi kuljettajamme oli ystavallinen ja lupasi kyydittaa meita ilmaiseksi, kunnes loytaisimme sopivan hotellin. Hotellit olivat toinen toistaan fiinimpia eika budjettihaarukkamme saanut niista otetta. Oli tyydyttava non-ac-vaihtoehtoon, eli huoneeseen, jossa ei ole ilmastointia. Heti tarppasi kun vaatimukset vahenivat. Huone oli siisti ja lamminta vetta virtasi, mutta paatimme kuitenkin vaihtaa paikkaa seuraavana paivana suolaisen hinnan vuoksi.

Tama kaikki siis eilen. Tanaan hilasimme itsemme halvempaan hotelliin, Green View'iin. Yo maksaa vain 250 rupiaa eli rapiat 4 eunukkia. Soimme aamiaista Jewel's-nimisessa lankkaripaikassa, jossa voi parannella koti-ikavaa. Limonaatien ja lassien piristamina lahdimme riksalla Aquarium-Cum-Awareness Centreen (!). Sisaan kaytiin karpin suun kautta. Torsosta eli sisalta loytyi monta sailiota taynna eksoottisia fisuja ja opetustauluja, joissa neuvottiin mm., miten pukeutua kalanbongausreissua varten ja miten valmistaa kalaruoka. Tauluista loytyi myos hyodyllinen sanahaarukka:

Food

Income

Sport

Hobby

Peremmalla oli mausoleumi, jossa lepasi purkitettuna jos jonkinlaista frutti di marea, mm. Hyla-sammakko, joka on meille suomalaisille tunnettu maitoomme antamastaan mausta. Ulostauduimme karpin pyrston sivulta. Ulkona meita odotti ennenkokematon paahde: 45C ei liene liioiteltu lukema. Jammu on 300 metrin korkeudella (vrt. Srinagar, 1740 m).

Seuraavaksi kavimme Bahu Fortissa, mutta emme sen yhteydessa sijaitsevassa Kali-temppelissa (valttamattomat shortsit olivat esteena). Linnakkeen pihassa oli paljon apinoita, jotka vaanivat jaateloitamme ja joivat vetta ihmisille suunnitelluista vesihanoista. Hupaisaa sakkia! Tapasimme sikhipojan, joka halusi Linkin Parkin manageriksi ja kutsui meidat kylaan. Kavimme puutarhassa, josta oli hienot nakymat Jammun kaupunkiin. Puutarha oli kaunis ja romanttinen. Meita kuvattiin kovasti ("snap") ja jopa ikatoverimme puhuttelivat siriksi ja madameksi. Valilla tulee sellainen olo kuin olisi siirtomaaherra (yok). Lapsetkin seuraavat perassa kuin opetuslapset. Khakihousut vain puuttuvat...

Nishat Bagh ja Akhoonin perhe

Taalla ollaan edelleen, Srinagarissa. Niklaksen vointi heikkeni yon aikana, joten paatettiin ettei viela ole hyva matkustaa. Niklas jai paivaksi hotellille Mirinda-pullon, laakkeiden ja Arundhati Royn kirjan kanssa, Jelena eli mina lahti syomaan ja kylailemaan Nishat Bagh -mogulipuutarhassa.

Aluksi soin 100 % pure vegetarian -ravintolassa (hyvvaa oli) ja sen jalkeen lahdin riksakyydilla korottelemaan puutarhaa kohti. Tie kulki jarven rantaa pitkin koko 5 km:n matkan, joten nakymat olivat hyvat. Matkalla oli paljon kalastajia, lampaita ja hanhia. Puutarha oli kaunis ja hyvin hoidettu eika paasymaksukaan ollut paata huimaava (n. 10 senttia). Chinar-puiden alla kavin keskustelun kristinuskon ja islamin eroista vanhan sufimiehen kanssa. Mies ihmetteli sita, etta kaikki luterilaiset eivat rukoile joka paiva. Keskustelun jalkeen nuoret paikalliset herrasmiehet kuvasivat minua. Piti poseerata jokaisen kanssa erikseen. Kostoksi otin myos heista kuvan. Kun pojat lahtivat toiseen suuntaan, sain jalleen uutta seuraa: lauman lapsia! Nama lapset osoittautuivat onneksi mukaviksi ja opettivat minulle vahan kashmiria (ruoka=khana). Tytot puhuivat erittain hyvaa englantia ja lisaksi viela urdua ja kashmiria, pojat sen sijaan eivat osanneet englantia vaikka olivat samasta perheesta kuin tytot. Siina lasten kanssa istuessani paikalle tuli muutama musliminainen. He kyselivat miksi olen yksin ja pyysivat mukaansa heidan kotiinsa. Otin tarjouksen vastaan ja lahdimme kavelemaan puutarhan takana sijaitsevaa taloa kohti. Talossa oli paikalla nelja sisarta (20-30 v.), aiti, tati ja isoisa. Soimme yhdessa lounasta kasin kuten taalla on tapana. Ruoka oli viela mausteisempaa kuin ravintoloissa, mutta hyvaa. Pinaattia, riisia, lihaa ja jotakin vihreaa kasvista, jota en tunnistanut. Lihansyonti on Kashmirissa hyvin yleista. Eras paikallinen sanoikin, etta 99 % ruoasta on lihaa. Tanne siis te kaikki lihanhimoiset kinkunmassaajat. Ruoan jalkeen juttelimme Suomesta, avioliitosta, koulutuksesta, matkustamisesta jne. Vanha aiti kutoi lankaa rukin tapaisella vehkeella. Tytot selittivat etta kyseisesta langasta tehdaan pashminahuiveja. Perhe omistaa Sky Biz -nimisen nettipaikan Dal Gatella. Paikka oli mainitty myos Lonely Planetissa, joka minulla oli mukanani (tietysti, enhan mene minnekaan ilman sita...). He pyysivat kaymaan uudestaan koska tahansa. Sain heidan osoitteensa ja itse annoin sahkopostiosoitteeni. He katselivat kameraani ja pyysivat, etta seuraavalla kerralla tuon Suomesta heille samanlaisen ostettavaksi. Taalta ei kuulemma saa hyvia kameroita. Ajateltiin myohemmin Niklaksen kanssa, etta ehka voitaisiin kerata rahaa ja lahettaa heille vastaava kamera. Lahdin talosta yhdessa Shanziyan (yksi tyttarista, en osaa kirjoittaa nimea oikein) kanssa. Han opettaa urdun- ja kashmirinkielta Srinagarin keskustassa. Shanziya antoi viela puhelinnumeronsa silta varalta, jos meilla on ongelmia tai jotakin kysyttavaa. Oli mukavaa viettaa paiva vaihteeksi naisten kanssa ja paasta tekemaan osallistuvaa havainnointia (hah!). Kaikki kauppojen myyjat, riksakuskit ym. ovat miehia eivatka naiset juuri liiku ilman aviomiehiaan tai sukulaisiaan. Minulle ei olla puhuttu yhta paljon kuin Niklakselle. Ollaan mietitty, etta ehka toisen miehen tyttoystavalle tai vaimolle puhumista pidetaan epakohteliaana. Jos joku tietaa paremman selityksen, voi kertoa :)

Ennen hotellille paluuta kavin viela tassa samaisessa nettipaikassa jossa olemme nytkin. Yritin julkaista tata samaa tekstia, mutta viimeisen lauseen kohdalla tuli sahkokatko ja kaikki katosi. Sahkokatkoja on taalla joka paiva.

Illalla Niklas voi taas paremmin, joten kavimme hakemassa pussillisen hedelmia: meloni, banaaneita ja mandariineja. Sen jalkeen hierottiin viela huivikauppoja. Kaupankaynti onkin hauskaa taalla. Meidat istutettiin penkille ja saimme teekupit kateen samalla kun kauppias esitteli tarjolla olevia huivivaihtoehtoja. Nelja sopivaa loytyi ja sitten alkoi hinnasta neuvottelu ja tinkiminen. Maksettiin varmasti ylihintaa, mutta kaikki olivat kuitenkin tyytyvaisia lopputulokseen ja sehan on paaasia. Saatiin hienoimmat huivit mita on koskaan nahty ja huomattavasti halvemmalla kuin Suomessa. Jee! Hotellilla pidetaan sitten hedelmabileet ja aamulla yritetaan jalleen lahtoa Jammuun jammailemaan.

Spiderman, Lakshmi & co.

Eilen kaytiin nostamassa rahaa viikoksi eteenpain. Rahat pullistelivat rahavoissa ja olimmekin aikamoisia MAHARAHOJA, hah hah!

Loysimme myos kohtuuhintaisen majatalon nimelta Lakshmi Guesthouse. Itse asiassa majoitus on tahan mennessa halvin ja huone seka suurin etta puhtain. Viihdyttiin paikassa sen verran hyvin etta paatettiin jaada toiseksikin yoksi. Viime yona oli ukkosmyrsky ja nahtiin hienoja salamoita. Yolla meidan kylpparista loytyi jattimainen hamahakki Hakkinen. Huomenna kello 7 aamulla tarkoituksena on lahtea Jammuun maasturilla mikali Niklas on kunnossa ja ei ole lakkoa. Separatistijoukot ovat kuulemma maaranneet, etta huomenna kaikki paikat on suljettava. Linja-autoja ei mene, mutta jeepilla saattaa paasta.

Tanaan kaytiin Shankaracharya-kukkulalla, joka on suojeltua metsa-aluetta. Matkaa kukkulan paalle oli 5,5 km. Tie kulki metsan poikki ja matkalla kuulimme kummallisia lintujen aania. Kukkulan paalla sijaitsi Shivalle pyhitetty hindutemppeli, jonne mekin saimme menna. Ennen temppeliin menoa jouduimme ruumiintarkastukseen johtuen Kashmirin poliittisesta tilanteesta. Jokainen tavara tarkistettiin eika kameraa, puhelinta tai sytytysvalineita saanut ottaa mukaan. Temppelin edessa riisuimme viela kengat ja sukat. Myoskaan nahka-asusteita ei saanut pitaa paallaan, joten Niklas otti vyonsa pois. Niklakselle osoitettiin kunnioitusta, lienevatko luulleet hanta sadhuksi, pyhaksi mieheksi, johtuen hiustyylista (hiuksista on muutenkin tullut paljon kommenttia, yleisin lienee "Hey, Bob Marley!"). Soitimme kelloa merkiksi jumalille ja jatimme pienen lahjoituksen temppelissa istuvalle pandiitille. Otsaan saimme merkit. Vierailimme myos temppelin vieressa sijaitsevassa luolassa, jossa guru Shankar tapasi meditoida n. 800 jKr. Koko paikkaa on pidetty pyhana jo 250 eKr. Temppelissa kaynnin jalkeen saimme ruokaa, jota jaetaan ilmaiseksi maanantaisin. Temppelissa pyhitettya ruokaa kutsutaan nimella prasad ja se on lahja jumalilta. Meilta tultiin jatkuvasti kysymaan haluammeko lisaa ruokaa, mutta koska molemmilla oli vahan mahaongelmia pystyimme hadin tuskin syomaan ensimmaiset annokset. Ruoan jalkeen lahdimme takaisin alas. Matkalla monet halusivat vaihtaa pari sanaa kanssamme ja niinpa selitimme kerta toisensa jalkeen mista olemme kotoisin, mita teemme Intiassa, mita mielta olemme Intiasta, mita sukua olemme toisillemme, milloin lahdemme Kashmirista jne.

Kukkulalta tulon jalkeen mentiin nettikahvilaan, jossa koneet eivat tosin toimineet. Sahkokatko taas kerran. Siella tapahtui kuitenkin ihme - tapasimme suomalaisen Jussin! Jussi oli tullut Intiaan samoihin aikoihin kuin me ja on myos lahdossa huomenna Jammuun. Muutama sana ehdittiin vaihtaa, sitten Jussin taytyi menna houseboatiinsa. Muuten taalla ei ole juuri turisteja nakynyt, ainakaan ulkomaalaisia turisteja. Intialaisia mm. Mumbaista sen sijaan on tavattu.

Ai niin, yksi asia unohtui. Niklasta haastateltiin tanaan Press TV:n uutislahetykseen. Press TV on iranilainen uutistoimisto, joten huomenna tai ylihuomenna tuttu naama tulee nakymaan iranilaisten ja kashmirilaisten televisioissa. Haastattelu koski turismia Kashmirissa. Kysymykset olivat valilla vaikeitakin, mm. "What is your message to the whole world?" Hyvin siita kuitenkin selvittiin.

Ensi kerralla yritetaan laittaa kuvia. Se on vaan aika hankalaa, yhteys kai niin hidas. Nyt pesemaan pyykkia.

Freedom!

Hei taas, edellisesta blogitekstista on kulunut vain paiva, mutta paljon ehti tapahtua vuorokauden sisalla. Eilen illalla kun palasimme laivalle meille alettiin myyda trekkausta, jarvivaelluksia shikaralla ym. Gulzarin toimesta. Hinta viikon vaellukselle olisi ollut 50 000 rupiaa eli paalle 800 euroa, mika ei todellakaan ole kohtuullinen hinta taalla. Sanoimme kohteliaasti, etta ei kiitos mutta myyminen vain jatkui ja jatkui noin parin tunnin ajan. Gulzar vetosi meidan omatuntoon, etta meidan taytyy lahtea, jotta han saa perheensa elatettya. Sanottiin kuitenkin ei. Ilmapiiri alkoi kayda todella ahdistavaksi ja Gulzar & hanen aitinsa juttelivat meidan edessa kashmiriksi viittoillen meita. Kuulosti silta, etta meita haukutaan. Eivat suostuneet ymmartamaan ettei meilla ole rahaa edes heidan "student budgetiin", 15 000 kolmelta paivalta. No, lopulta homma taisi menna perille. Saimme myos selville, etta maksamme ylihintaa jo pelkasta majoituksesta. Meita alkoi illalla kyrsimaan sen verran, etta paatettiin lahtea mahdollisimman pian ja etsia toinen majapaikka. Tuntui silta, etta meita pidetaan vankeina silla itseksemme emme paasseet laivasta mihinkaan. Ongelma oli se, etta oltiin maksettu etukateen neljasta yosta eli maanantaihin asti. Olimme myos allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan meidan tulee pysya laivassa viikko. Omassa huoneessamme teimme suunnitelman: no more Mr. Nice Guy. Empaattiset ja ystavalliset Jelena ja Niklas ovat nyt historiaa. Otetaan kovat keinot kayttoon eli kaivetaan aseet laukuistamme. No ei kai, menitte lankaan! Eihan meilla edes ole pyssykoita. Sen sijaan paatettiin, etta lahdetaan sunnuntaina eli tanaan tai viimeistaan maanantaina, tulipa vastaan minkalaista kommenttia tahansa. Niinpa tana aamuna pakkasimme tavarat ja ilmoitimme, etta nyt me mennaan. Sita ei suostuttu ymmartamaan, ollaan tehty sopimuskin viikoksi. Siihen sanoimme, etta mikali ei paasta lahtemaan, ilmoitamme asiasta House Boat Owners' Associationille ja saatte huonon maineen: turisteja ei enaa tule. Se auttoi, nimet paperiin ja shikara tuli noutamaan meita. Gulzarin veli lahti meidan mukaan ja matkalla piti viela tsekata yksi laiva, jos vaikka haluttaisiin menna sinne yoksi. Ei haluttu. Nyt ollaan rannalla, vihdoinkin yksin. Seuraavaksi etsitaan halpa hotelli.

Yksi asia on viela sanottava Gulzarin veneesta: siella oli joskus majaillut Heikki-niminen mies Suomesta. Heikki oli 200-kiloinen jassikka, joka joi jatkuvasti kaljaa. Oisin Heikki kiipesi laivan katolle ja huusi olevansa Krishna. Kuulostaa suomalaiselta.

Nain taalla. Niklas voi jo paremmin, ainoastaan ripuli vaivaa ajoittain. Kyykkypaskankin han paasi kokemaan tanaan ensimmaista kertaa.

Srinagar, Kashmir Valley

Salaam aleikum!

Olemme Kashmirin laaksossa kaupungissa nimelta Srinagar. Tulimme tanne toissapaivana Delhista Jammun kautta. Tapasimme Delhissa Gulzar-nimisen miekkosen, joka omistaa pari asuntolaivaa Dal-jarvella. Alkuperaisen suunnitelman mukaan tanaan olisi pitanyt saapua Agraan ja menna pallistelemaan (heh) Taj Mahalia. Junaliputkin oli jo ostettu. Miten siis tanne on paadytty?

No, saavuimme Delhiin Indira Gandhin lentokentalle tiistaina kuudelta aamulla. Oltiin hyvin vasyneita pitkan lennon jalkeen vaikka saatiinkin paremmat paikat koneeseen valilla Lontoo-Delhi. Tavalliset paikat oli ylibuukattu. Prepaid-taksi loytyi helposti ja hotellilla oltiin parin tunnin paasta. Vietettiin paiva nukkuen ja iltapaivalla lahdettiin etsimaan ruokapaikkaa Main Bazaarilta, jossa tapasimme taman edella mainitun kashmirilaisen Gulzar-ukkelin. Aluksi suhtauduimme haneen hyvin epailevaisesti, sanoohan Lonely Planetkin, etta puheliaisiin intialaisiin miekkosiin ei ole syyta luottaa. Tama mies osoittautui kuitenkin rehelliseksi, vaikka kauppasikin meille asuntolaivamajoitusta Kashmirissa. Gulzar vei meidat illalla Delhin Nizamuddiniin, jossa sijaitsevat Delhin kuninkaan Nizamuddinin ja hanen palvelijansa haudat. Otimme osaa sufien seremoniaan johon olennaisena osana kuuluivat qawwali-laulut. Maistettiin myos paikallista jelabi-makeista. Meidan vieressa kuninkaan palvelijan haudalla ristikon takana karjui sairas nainen, joka anoi terveytta Allahilta. Seremonian jalkeen kavaisimme Gulzarin kampilla, jossa han naytti meille kuvia mm. saksalaisesta tyttoystavastaan ja Kashmirista. Gulzarin keskeisiin puheenaiheisiin kuuluvat kaikkien ihmisten "oneness" ja karma: me ollaan kuulemma tehty hyvia tekoja edellisessa elamassa. Sen nakee silmista. Gulzar sai ylipuhuttua meidat lahtemaan Kashmiriin, pidammehan imartelusta ja kehuista.

Delhissa meita tuijotettiin jatkuvasti, erityisesti Niklaksen hiuksia ja turbaania seka Jelenan lavistysta. Ihmiset ovat paljon tuttavallisempia kuin Suomessa, kyselevat kuulumisia ja hymyilevat. Miehet kavelevat usein kasi kadessa. Silla ei kuitenkaan ole mitaan tekemista homoseksuaalisuuden kanssa, se on kiellettya.

Seuraavana paivana kaytiin Jama masjidissa, Intian suurimmassa moskeijassa, jonka lattiat olivat polttavan kuumat. Jelena kehitti itselleen virtsatientulehduksen, mutta laakkeet olivat helposti saatavilla ja auttoivat tunnin sisalla. Illalla lahdettiin bussiasemaa kohti. Kavi kuitenkin niin, etta oltiin tunti myohassa, mutta eipa se mitaan: meidat kyyditettiin toisen yhtion bussiin. Ennen bussimatkaa naimme myos ensimmaiset hijrat. Bussimatka sujui rattoisasti sleeper-bussissa. Meilla oli siis oma sanky, josta oli mukava tahyilla maisemia. Valilla pysahdyttiin vessaan ja ruokailemaan. Moottorin hypnoottinen hurina ja avoimesta ikkunasta tulviva kashmirinvuohen karvan pehmea ja lammin – valilla myos haiseva – ilma tuudittivat meidat uneen. Aamulla nahtiin kun aurinko nousi Himalaja-vuoriston takaa ja miehet joen varrella tekivat aurinkotervehdysta ja jumppasivat tekemalla polkupyoraliiketta. Jammussa vaihdettiin maasturiin, jossa oli meidan lisaksi 7 muslimimiesta. Kukaan ei tuntenut toisiaan etukateen, mutta juttua riitti. Meilta kyseltiin matkan aikana monia kysymyksia, mm. Paljonko laakari tienaa Suomessa? Mista bensa tuodaan Suomeen? Miksi ette syo lihaa? Onko Suomessa kastijarjestelma? Paljonko saatte palkkaa kun valmistutte? Niklasta pelotti vahan autossa, silla vuoristotiet olivat mutkittelevia ja pudotus rotkoon monta sataa metria. Matkalla nahtiin pari katolleen ajanutta rekkaa, yksi oli suistunut rotkoonkin. Hurjaa menoa siis. Asiaa ei auttanut se, etta meidan kuski ei ollut mikaan sunnuntaiautoilija. Jelenan reppu putosi yhdessa kurvissa auton katolta. Teiden varsilla oli pienia apinoita hengailemassa ja monilla niista oli banaanit kadessa - mita helvettia? Ihan kuin sarjakuvasta tai lasten piirretysta. Myos armeijan ukkeleita oli teiden varsilla tiheasti. Talla alueella oli levottomuuksia viimeksi kesalla 2008. Nyt on kuitenkin turvallisempaa.

Matka Delhista Srinagariin kesti 21 tuntia. Perilla Srinagarissa soudeltiin meidan majapaikkaan pienella shikara-veneella, joka tuntui juuri ja juuri pysyvan pinnalla. Laiva on erittain viihtyisa ja hintaan kuuluu myos ruoka kolme kertaa paivassa. Niklas tuli sairaaksi: kuumetta, ripulia ja oksennusta. Nam nam. Nyt tilanne on kuitenkin parempi. Ollaan 1730 metrin korkeudella, ehka sairaus johtuu osittain korkeuserosta. Paikalliset ovat erittain ystavallisia Delhiin verrattuna. Erityisesti apteekin laakari, jolta Jelena osti kuutta eri laaketta Niklakselle.
Ruoka on ollut loistavaa, ollaan syoty mm. itsetehtya vuohenjuustoa tomaattikastikkeessa, dahlia, palak paneeria , kashmirilaista leipaa, pop cornin makuisia pakora-pulleroita seka tietenkin chaita ja kawa-teeta.

Srinagarissa pysytaan nyt viikko. Taman jalkeen suunnitelmissa on menna takaisin Jammuun ja sielta junalla Kolkataan (60 tuntia). Kolkatasta sitten lento tai laiva Andamaaneille. Saa nahda onnistuuko. No worry, chicken curry.