Tiistaina tuli kuluneeksi kuusi viikkoa lahdosta. Meilla on jo ikava ihmisia, Turkinpippuria, Sisu Hornaa, Fazer-suklaata, ruisleipaa tomaatilla ja K-marketin edam-juustolla, Kelaa, VR:aa, kahvia, pullaa, lasagnea, kaljaa. (Tuo "ihmisia" muuten ruokaisalla listalla - kannibalismia?)
Viimeiset paivat Andamaaneilla olivat melko koyhia nahtavyyksien puolesta (monsuuni), mutta sitakin rikkaampia ruokailu-nortteilyakselilla. Soimme katuravintoloissa - yleensa nama tarkoittavat kuutiometrin kokoista teraksista liesi-apupoytayhdistelmaa, muutamaa alumiiniastiallista samosoja, vadoja ja muita nibbly bitseja, nuudeleita tai riisia, chaipannua, auringossa haalistuneita riviin aseteltuja puutarhatuoleja ja tyytyvaisia, yleensa miespuolisia tyolaisasiakkaita.
Mainitsemisen arvoisia paikkoja, joissa kaytiin viimeisella viikolla on tasan kaksi: Burmese Buddhist Mission, pieni stupa jonka juurella lapset leikkivat ja huutelivat hellouta, seka Marialle pyhitetty ortodoksikirkko. Arkkitehtoonisesti kirkko muistuttaa hindutemppelia. Alttarin puutteessa kirkkovieraat kiertavat tornia (kuten hindut kiertavat temppelin pyhinta), jonka jokaisella neljalla sivulla on pyha kuva. Kuvat muistuttivat enemman katolisen kirkon maalauksia kuin ikoneita. Mietimme, etta pohjakaavaratkaisut saattavat olla tarkoituksenmukaisia ja ainakin ne antavat pehmean laskun kaannynnaisille.
Eilen tulimme takaisin Kolkataan, Aiti Teresan ja Ramakrishnan huudeille. Oli hieman haikeaa jattaa Andamaanit, mutta toisaalta suurkaupungin kaaos on mukavaa vaihtelua hiljaiselolle. Asustelemme homeisessa (mutta homeisassa eli kotoisassa) Hotel Mariassa, joka on edellisen Kolkatan-kotimme Hotel Paragonin naapurissa. Samaa travellerighettoa siis. Kun olimme saaneet matkakamat lukkojen taakse, lahdimme katsastamaan South Park Street -hautausmaata. Matkalla meihin takertui kauppiaantakiaisia, mm. meidan best friendiksi itseaan kutsuva lipeva luikku, joka osaa muutaman sanan suomea. Toinen myyntimies pisti paremmaksi: "Tule katselemaan tavaroitani," han sanoi selkeasti. Tasta mykistyneina ja harmistuneina (menetimme salakielen!) paatimme, etta jatkossa ilmoitamme kotimaaksemme Viron.
Sitten tapasimme Sunilin. Varanasilainen herrasmies hymyili lempeasti ja leveasti. Han neuvoi meille tien hautausmaalle ja pyysi ostamaan ruokaa perheelleen. Niklas meinasi tarjota mangoja, mutta Sunil kieltaytyi. Han sanoi tietavansa paikan, josta saa halvempaa ruokaa. Riisia ja dahlia. Silla hetkella Jelena huomasi maassa sadan rupian setelin ja antoi sen Sunilille. Mies tuli ikionnelliseksi ja meillekin tuli hyva mieli. Tuntui, etta se satanen oli tarkoitettu varattomalle varanasilaiselle, koska Jelena huomasi sen juuri silla hetkella eika vaikkapa minuuttia myohemmin.
Hautausmaalle paasimme vasta tanaan, silla eilen emme ehtineet paikalle ajoissa. Neoklassinen obeliskeja, paviljonkeja ja pyramideja pursuava South Park Street Cemetery on nykyaan melko karussa kondiksessa. Hautausmaan ensimmainen asukas haudattiin vuonna 1767 ja sen kaytto ensisijaiseen tarkoitukseensa lopetettiin 1800-luvulla. Luutarhan sammaloituvien hautakivien kirjoitukset paljastavat aristokraattisia nimia ja korkea-arvoisia kenraaleita, tynnyrintekijoita, laivakapteeneita, opettajia, seppia. East India Companyn palkkaamia miehia. Puolet kuolivat alle 30-vuotiaina.
Virkistaytyminen majapaikalla ja metrolla Kalighatiin. Kalighatin muinainen Kali-temppeli on Kolkatan pyhin hindukohde ja mahdollisesti siita tulee myos kaupungin nimi. Temppeli on jalleenrakennettu vuonna 1809 ja nayttaa enemman viktoriaaniselta kuin hindulaiselta (vrt. Port Blairin ortodoksikirkko). Tulimme temppelille pienta varikkaiden kauppojen koristamaa kujaa pitkin. Jo kujalla meita kiellettiin kuvaamasta. Temppeliaukiolla bramiini kaski ottaa kengat pois ja antoi meille hibiskuskukkia ja suitsukkeita. Suitsukkeet saisimme polttaa kotona, mutta hibiskukset oli varattu rituaalikayttoon temppelissa. Jonotimme alttarille. "Namaste Kali, namaste Shiva, namaste Brahma, namaste Krishna, om shanti, om shanti, om shanti," meita opastava bramiini lausui. Me toistimme perassa. Seuraavaksi kuului laittaa kukkia taynna olevat kadet kupiksi otsalle, lausua "namaste" ja heittaa osa kukista kruunattua, kolmisilmaista Kalia pain.
Bramiini vei meidat uhrauspaikalle, jossa uhrataan vuohia (yksi joka aamu) ja harkia (yksi kerran vuodessa). Uhrauspaikalla oli kaksi kahden pilarin ryhmittymaa. Yhta vasten uhrataan vuohet, toista vasten harat. Jos halusi toivoa jotakin, tarvitsi vain laittaa katensa verisille pilareille ja rukoilla Kalia. Jelena laittoi katensa vuohipilarille, Niklas asetti omansa arasti harkapilarille. Sitten vain odotellaan toiveiden toteutumista!
Taas vietiin ja kovalla vauhdilla. Naimme toiveiden puun, jonka oksille oltiin ripustettu kivia. Bramiini kysyi parisuhdestatustamme. Kihloista seurasi monimutkainen rituaali, johon kuului nelja punaista renkulaa ja jaljelle jaaneet hibiskuskukat. Otimme vastaan ensimmaisen punaisen renkulan. "Say father's name," pappi kaski. Sanottiin nimet, painettiin renkulat otsaa vasten ja laitettiin ne oksille roikkumaan. Sitten aidin nimi ja sama kaava. Hibiskuskukkaketjuilla kosketimme toistemme otsia ja annoimme nekin toiveiden puulle. Rituaali kuitattiin nimikirjoituksilla, jotka sutaisimme papin kirjaseen. Kun kyna erkani paperista, meille kerrottiin etta olimme juuri lupautuneet antamaan lahjoituksen temppelin hyvaksi. Kehtaavatkin, mokomat. Toiveiden puulle esitetyt toiveet maksoivat tuntuvan summan, mutta olivathan ne rahaa arvokkaampia. We win!
Lopuksi bramiini naytti meille altaan, joka oli taytetty Gangesin pyhalla vedella. Lapset pelasivat krikettia altaan reunalla, pudottivat pallonsa altaaseen ja kirkuivat. Pyha tunnelma vesittyi. Puimme kengat jalkaan ja suuntasimme kohti metroasemaa. Lahella temppelikompleksia on Aiti Teresan maailmankuulu Home For the Sick and Dying. Kurkistimme huoneeseen, joka oli ahdettu tayteen askeettisia sankyja ja kastittomia potilaita. Sekavia, ristiriitaisia, olemattomia ajatuksia tulvi aivoihin. Mita sita ajattelisi? Vaitonaisina ja pettyneina toistuvaan epaoikeudenmukaisuuteen lampsimme eteenpain.
Kadunvarret ovat taynna poliittisten puolueiden lippuja. Suuri osa lipuista on naxaliittien. Niklas uteli lippujen merkitysta kolmelta miehelta. He sanoivat, etta 30. toukokuuta on Lansi-Bengalin eduskuntavaalit. Edessamme oli keltainen lippu, Independence Party. Kysyimme miehilta, ovatko he itsenaisyyspuolueen kannattajia. Seurasi miehista horinaa ja huvittunut, synkronoitu "no".
Maanantaina lahdemme yobussilla Siliguriin. Sielta jatkamme Darjeelingiin ja Sikkimin osavaltioon. Viikonloppu on tarkoitus viettaa kukkatorilla, botanisessa puistossa, ghateilla ja monumenttien tarjoamissa varjoissa. Nyt ihailemaan nilkkakoruja ja lukemaan Valkoista tiikeria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti