Lippuhelvetti, linna ja limaiset kalat

Viime kirjoituksesta on kulunut lahes viikko. Havelockiin kyllastyttiin muutamassa paivassa, mutta ehdimme tehda siella mukaviakin asioita. Tympeaa oli se, etta koko saarella ei uskaltanut snorklata (poliisin suositus oli olla menematta veteen), silla amerikkalaisnaisen tappanutta krokotiilia ei oltu saatu kiinni. Saarella liikkui monenlaisia krokohuhuja: krokotiileja on nahty kolme, ne aiotaan siirtaa elaintarhaan, myos paikallinen opettaja on joutunut krokotiilin saaliiksi... Eras suomalaisturisti (!; emme me) oli kysynyt poliisilta kuinka iso krokotiili on. Poliisi oli vastannut, etta "too big". Pyoraretkella Tappajakrokotiilin seuduille naimme poliisivoimien mellakka-auton, joka oli kutsuttu kuljettamaan Peto pois alueelta, mikali se saataisiin kiinni. Kummallista, etta nain meheva uutisjuttu ei ole (kai) levinnyt Intian ulkopuolelle. "TAPPAJAKROKOTIILI RAATELI KUVANKAUNIIN AMERIKKALAISTURISTIN. SILMITONTA VAKIVALTAA!"

Mutta tosiaan, pyoraretki. Tiistaina vuokrasimme kipat (Rs50/kipale) By-Cycle Hierista (oikeinkirjoitus on monessa paikassa sympaattisen miten-sattuu) - Empress Jelenalle ja Super Shakti (Super Strong, Super Grip jne.) Niklakselle. Lahdimme kohti lounasta ja Beach no. 7:aa. Kiemurtelevalla ja kukkulaisella viidakkotiella (joka oli asfaltilla paallystetty) tuli vastaan muutama koti & koju seka paljon intialaisilla turisteilla lastattuja autoja. Loppumatkasta tavoitimme kaksi 54-vuotiasta elefanttia ja kaksi kouluttajaa. Halusimme matkustaa ronsun selassa, mutta satoi eika ronsut palvele sateella. Beach no. 7 oli taynna uteliaita ihmisia. Veteen ei saanut menna. Pyorailimme pitkin metsapolkua, jonka varrella oli koroke jolta mennaan norsun selkaan, jattimaisia chatian- ja palmupuita seka ihmeellisen kovaaaninen siritys.

Paluumatkaevaaksi saimme nuorelta pojalta palasen maustettua mangoa. Se maistui Jelenan mielesta suolaheinalle. Satoi kaatamalla. Antoikohan Monsieur Monsuuni ensimmaisia merkkeja itsestaan? Onni oli mukanamme, nimittain paasimme istumaan sadetta keskeneraiseen taloon kahden intialaisen ukkelin kanssa. Perilla Pellicon-majassamme oltiin ylpeata vakea. Emme olleet nahneet ainoatakaan pyorailevaa turistia. Monet liikkuivat skootterilla tai tila-autolla. Majalla tykkasimme lohota. Jelena loysi kirjanurkasta Shantaram-nimisen erittain lupaavan oloisen kirjan. Shantaram, man of God's peace. Rauhan rikkoi useammasta toosasta raikuva tekno, prkl!

Keskiviikkona oli meidan tapaamisemme vuosipaiva. Lahdimme samoilla pyorilla Elephant Training Campille. Siella norsuille opetetaan erilaisia komentoja. Fantit eivat olleet paikalla, mutta sen sijaan nahtiin ne matkalla. He olivat kylypemassa meressa, aiti ja lapsi.

Paivalla satoi taas. Istuimme katoksen alla ja seurasimme ihmisia: hedelmakauppias peitti banaaninsa ja mangonsa jatesakeilla ja vetaytyi itse sateenvarjon alle (joka oli viela hetki sitten toiminut aurinkovarjona), mies riisui keltaisen sadetakkinsa ja tarjosi puolikasta ystavalleen. Olento kaveli kuusiraajaisena, kuin hindujumala. Sade jatkui iltaan asti.

Illalla tavattiin Judith ja Caspar yllattaen. Kaytiin yhdessa illastamassa Welcome Restaurantissa, jossa oli paras hinta-laatusuhde. Sen jalkeen tutustuimme Vegetable Marketin antimiin. Vihannestori lienee rantojen lisaksi hienointa Havelockia: se on auki paivittain (vrt. Neil Island, jonka marketti on auki vain kahdesti viikossa ja vielapa aamukuudelta) ja siella myydaan paitsi vihanneksia, myos hedelmia (joista osaa emme tunnistaneet), kalaa ja DVD-elokuvia. Meidan oli ostettava yksi 5-in-1 Bollywood-blajays. Se sisaltaa mm. elokuvan Hitler.

Torstaina oltiin satamassa ajoissa ja saatiin kuin saatiinkin laivaliput kello kymmenen laivaan (Rs195/kpl). Matkalla luettiin ja oltiin laiva on lastattu -pelia. Perilla Port Blairissa olimme kolmen tunnin paasta. Yritimme ostaa satamasta lippuja Little Andamanille, mutta meille sanottiin, etta tulkaapa huomenna takaisin, tanaan ette niita saa. Majoituimme Aashiaanaa-majataloon (Aaaaaa!), joka on mukavan puhdas. Tai ainakin puhdahko: betelsylkiseinat ovat vakiovaruste. Jelenaa oksetti ja Niklas lahti syopottelemaan yssikseen.

Perjantaina olimme jonottamassa lippuja Little Andamanille jo varttia vaille yhdeksan. Lipputoimiston luukut aukeavat yhdeksalta, mutta jonoa oli jo metritolkulla. Emme saaneet lippuja, silla tulevien kolmen paivan liput olivat jo menneet ja lippuja voi ostaa vain kolme paivaa etukateen. MINKA TAKIA?? Vastaus lippuluukulla oli sama kuin edellisena paivana: "Not possible. Tomorrow come again." Kavelimme turhautuneina ja pettyneina keskustaan aamupalalle. Suunnittelimme muuttavamme Port Blairiin, joka on mielestamme travellerien aliarvostama paikka.

Hyppasimme riksan kyytiin ja huristelimme lentokentalle ostamaan paluulippuja mantereelle. Saavuttiin paikalle klo 11:n jalkeen. JetLiten ja Air Indian lippuluukuilla ei ollut henkilokuntaa, silla check-in-tsydeemit vaativat koko konkkaronkan. Meille sanottiin, etta meita palveltaisiin 11:45. Kun aika oli kulunut, ilmoitettiin luukun aukeamisajaksi 12:15. Sitten 12:30; 13:00; 13:15 ja lopulta 15:00. (Jossain vaiheessa aika oli myos 8:30 seuraavana aamuna.) Kun olimme odottaneet kaksi tuntia, Niklas pyrki terminaaliin (jonne lentoliputtomilla ei ole mitaan asiaa) raivoamaan. Pyssylla varustettu virkailijan viiksivallu paasti meidat lapi, luultavasti paastakseen meista itsepintaisista nulikoista eroon.

Teimme kaupat ja paasimme rahoistamme eroon, mutta emme saaneet lippuja, koska kaikki lentokentan tulostimet olivat epakunnossa. Virkailija lupasi lahettaa lippumme sahkopostitse. Ja niin myos tapahtui: lennamme Kolkataan 20.5. Huojentuneena lahdimme hedelmakaupan kautta kotiin. Soimme kilon banaaneita ja puoli kiloa litseja, only Rs150! Wikipedia sanoo, etta litseja on pidetty perhesovun ja romantiikan symboleina. Me pidamme litsia ummetuksen symbolina.

Eilen yritimme toistamiseen hankkia niita v***n laivalippuja. Olimme paikan paalla 7:45, mutta emme olleet ensimmaisia. Kahden tunnin jonotuksen jalkeen lopputulos oli sama kuin aiemmin. "Not possible, come back Monday, Madame." Madame Jelena kihisi kiukusta ja paatimme siirtya suunnitelmaan B. Lahdetaankin pohjoiseen etelan sijasta. Huomenna koittaa kymmentuntinen bussimatka mahtavaan Mayabunderiin. Bussilippujen osto oli epailyttavan helppoa: ei tarvinnut kuin kavella luukulle ja antaa rahat. Liput sai parissa minuutissa. Jelena epaili, etta tassa taytyy olla joku koira haudattuna. Oli siin pieni: myyja kysyi, etta haluammeko matkustaa aamulla vai paivalla. Halusimme matkustaa aamulla, etta olisimme perilla ajoissa. No, kavi ilmi, etta aamubussi lahtee kello 5 eli meidan taytyy herata huomenna kolmelta yolla! "Paivabussi" olisi lahtenyt vasta 9:45.

Lipunoston jalkeen kavimme tutustumassa Cellular Jailiin. Cellular Jail (rak. 1896-1906) on brittilaisten rakennuttama vankila intialaisille vapaustaistelijoille. Vankila toimi vuosina 1908-1938. Vuonna 1937 M. Gandhi ja R. Tagore puuttuivat peliin ja aloittivat Cellular Jailin lopun. Alunperin iso kompleksi muistutti linnun perspektiivista katsottuna lapsen piirtamaa aurinkoa, jossa on seitseman sadetta. 20 miljoonasta tiiliskivesta rakennettu vankila tuhoutui osittain japanilaisten valtaannousua edeltaneissa pommituksissa. Japani hallitsi saaria lyhyen ajan vuosina 1942-1945.

Oppaalta kuulimme, etta Viper Islandin vankila, joka on hirttopuuta ja narikkaa lukuunottamatta tuhoutunut, oli suunnattu hardcoremmille vangeille. Sita kutsuttiin Chain Jailiksi, silla vangit kahlittiin kymmenen hengen ryppaisiin, joissa he lusivat koko tuomionsa. Mitenkohan kakkaaminen on onnistunut? Kerroimme oppaalle, etta lahdemme maanantaina Mayabunderiin katsomaan luolia ja hawabilleja, Andamaanien kotoperaisia lintuja. Tahan opas, etta hawabillien pesia voi syoda ja niita kaytetaan laake- ja huumeteollisuudessa. Han vaitti, etta kilo pesamateriaalia saattaa maksaa $10,000!

Illalla hotellin kaytavalla hiippaili ihan pieni kissanpentu, jonka Jelena toi huoneeseemme. Taskukatti leikki Niklaksen hiuksilla ja nukahti sitten sangylle, jolla se nukkui kolme tuntia. Pieni raapale. Jelena voi huonosti ja pysyi koko illan huoneessa kissan ja tv-viihteen kanssa. Niklas kavi syomassa ja naki katutappelun. Nelisen poikaa matki toisiaan bambukepeilla bambupuristamon lahella. (Bambusta puristetaan mehua.) Myohaan illalla pikku kissa herasi ja maukui surkeasti. Silla oli nalka. Hotellin tyontekija kavi ostamassa kekseja, jotka maistuivat kissalle. Selvisi, etta joku mies oli loytanyt pennun ylempaa kukkulalta ja tuonut sen hotellille eilen. Pennulla ei kuulemma ollut emoa.

Tanaan herasimme vaimeaan maukunaan. Kissanpentu Tasku oli leikkisalla tuulella. Heittelimme sille narua ja mietimme, kuinka saisimme Taskun mukaamme. Karanteeni, evatty paasy ashramiin, ylimaaraiset matkakulut - ne olivat tosiasioita kissan kanssa matkustavalle. Ennen kuin ehdimme haaveilla enempaa, kissanpentu oli lahtenyt muille maille. Haikeina ja huolestuneina pienen otuksen kohtalosta lampsimme kohti aamiaispaikkaa ja Akvaariota. Akvaariossa naimme joitakin meresta tuttuja kaloja, kuten angel fisheja, surgeon fisheja, parrot fisheja, wrasseja, moorish idoleita, butterfly fisheja, sea urchineita... Naytilla oli myos pienen valaan luuranko, nahistunut delfiini ja spriissa lilluvia ruumiita. Kaloja ja niveljalkaisia, kaikki yhta valkoisia. Varinsa menettaneita ja kummitusmaisia.

Lahdemmepa tasta yopuulle, huomenna on taytelainen paiva.