Port Blair, Neil Island & Havelock Island

Port Blairin ja Neil Islandin kautta on nyt paadytty Havelock Islandille 54 km:n paahan Port Blairista. Tulimme tanne tanaan lautalla Neil Islandilta, jossa vietimme yhdeksan paivaa.

Port Blairissa kavimme tutustumassa antropologiseen museoon, jossa oli tietoa saarten alkuperaisasukkaista. Heimoista osa elaa vielakin metsastaja-kerailijoina, mm. Jarawa- ja Sentilese -heimot. Huvittavaa museossa oli kuvaus Onge-heimolaisten ruumiinrakenteesta: “excess fat on the bottock area, especially women”. Samana iltana lahdimme aukiolle, jossa olimme olleet jo torstaina. Meneilla oli 9-paivainen hindutapahtuma. Keskiossa oli kokko, johon heitetaan “all kinds of good things”. Nama hyvyydet sitten leviavat tu(u)len mukana ympari Intian. Saimme prasadia ja paljon muutakin: musiikkia, papin saarnan ja paasyn papin korokkeelle, jolle meidat ohjattiin ja jolla ylipappi kukitti Niklaksen. Soimme prasadia suvereenisti kasin, Niklaskin jo oikealla kadella. Jelena opetti Niklakselle kuinka ruokakasa tungetaan etusormelta, keskisormelta ja nimettomalta peukalolla suuhun.

Seuraavana aamuna herasimme 05.30, tuntia ennen lautan lahtoa Neil Islandille. Liput oli ostettu edellisena paivana ja se oli aikamoista helvettia. Tungos ja kuuma. Iso poliisimies pampun kanssa piti jonossa etuilijat kurissa. Tavattiin lippujonossa suomalainen Isto.

Lauttamatka kului nukkuen. Perilla tiesimme saapuneemme paratiisiin. Pitkan laiturin paassa meita odottivat resortien kauppapojat. Molemmat sanoivat huomenta hyvin rauhallisella aanella. Ei enaa metropolien kireytta. Valitsimme A.N.D. Resortin, silla olimme juuri kuulleet slovakkipojalta, etta sen rannalla on parhaat uintimahdollisuudet. Jammussa olimme tutustuneet Happy-nimiseen poikaan ja nyt saimme kuulla, etta resortin sisaanheittajapojan nimi oli Joy. Happy happy joy joy! A.N.D. Resortissa vietimme nelja paivaa uiden, snorklaillen, juoden kookosjuomaa suoraan pahkinasta ja tehden ei-mitaan. Mokkimme oli hyvin tunnelmallinen: ruokoseinat ja -lattia, lehtikatto ja simpukkakoristeita. Hinta 2,5 euroa. Niklas sanoi, etta tallaisia paikkoja on vain saduissa ja ennen vanhaan. Mokin kuistilla oli taianomaista, kun hamara hiipi. Puiden siluetit, palava santelipuusuitsuke, punainen kajo. Hiljaisuus, jonka rikkoi – ei, vaan jota taydensi – lintu. Jelena, Niklas ja koira. Se makoili Jelenan vieressa ja naki unta kalkinvalkoisista koralleista, jotka muuttuivat luiksi. Oli niin rauhallista, etta sydamen valtasi syva onnellisuus.

Muita turisteja ei juuri ollut. Resortin ymparilla kasvoi kookospalmuja ja banaanipuita. Naimme jatkuvasti jotain uutta: kotilo- seka taskurapuja, hiekkaan kaivettuja asuntoja, raakoja banaaneita puissa, kilpikonnan kilpea muistuttavia tummanoransseja hedelmia, rannalta loytyneita voodoo-ukkeleita (?), paksuniskaisia sammakoita, porrohantaisen sivettikissan, luonnonsiltoja, Giggling Marlineita ja muita lentokaloja, merikurkkuja ja -tahtia seka pari mustavalkoista siisneikkiakin. Nyt valkoisten hiekkarantojen ja kookospalmujen kauneuteen on jo turtunut eika mikaan tunnu miltaan. No ei kai, on taalla ihan kivaa vielakin.

Neil Islandin asukkaat olivat hyvin leppoisaa porukkaa. Ja ovat varmaan vielakin. Paivalla koko kyla nukkui. Muutaman kerran kavi niin, etta olimme menossa syomaan ravintolaan, mutta kaikki tyontekijat vetelivatkin hirsia penkeilla. Yhdessa ravintolassa sanottiin, etta ruoka taytyy tilata etukateen. Saarella tuskin tapahtuu suuria rikoksia. Poliisiasema on, mutta sen tyontekijoilla vaikuttaa olevan aika tylsaa: eraana aamuna yksi poliisi seisoi risteyksessa kuuntelemassa kannykan soittoaania.

Jossain vaiheessa vaihdoimme sitten resortia Pearl Parkiin, jossa oli paremmat snorklausmahdollisuudet. Siella tehtiin suunnilleen samoja asioita kuin aiemminkin, joten niista on turha kirjoittaa. Snorklaaminen siella oli huomattavasti hienompaa verrattuna aikaisempaan rapeltelyyn. Nyt mentiin syvalle ja nahtiin paljon erivarisia koralleja ja kaloja. Sahkonsinisia, keltaisia, violetteja, valkoisia, vaaleanpunaisia. Ja kun aurinko alkoi paistaa, se taplitti meren hiekkapohjan jattimaiseksi huojuvaksi kirahviksi. Pearl Parkin “takapihalla” on myos Sunset Viewpoint. Nakyma on allistyttava. Kauneinta ever. Nakoalapaikalla on kaatunut puu, jota pitkin voi kipittaa rannalle. Puu osoittaa akvaattista aarretta – upeita koralleja – kohti kuin luurangon kasi merirosvokartoissa. Ja ajatella, etta niissa oikeissa merirosvokartoissa Andamaanien kohdalla on tarisevalla kadella kirjoitettu varoitus: Here Be Monsters.

Pearl Parkin laheisyydessa oli Gyan Garden –ravintola, jossa tapasimme mukavia ihmisia. Saatiin maistaa siella sapoka-hedelmaa. Sapoka nayttaa Jelenan mielesta perunalle, Niklaksen mielesta kiiville. Maistuu paarynalle. Ostimme myos viiden litran kanisterin keitettya vetta, silla saaret karsivat muovipullojen aiheuttamasta ymparistohaitasta. Olemme tayttaneet kanisteria, joten muovipulloja ei tarvitse enaa ostaa. Yksi Gyanin pitajista opetti meille kaikenlaista. Eraana paivana matkalla Gyan Gardeniin Niklas kerasi punamustia siemenia, joita voisi kayttaa vaikka rannekorussa. Ravintolan pitaja kertoi meille, etta siemenen nimi on [kutsh]. Han kertoi myos, etta paanissa kaytettava tokotti, [lejan], valmistetaan rikkinaisista simpukankuorista, joita poltetaan ja sekoitetaan veteen, jolloin saadaan hapan, paanin sulamista kiihdyttava aine; etta Jarawa heimo syo kotkaa; etta saarilla asuu papukaija, joka laulaa: “Vaimo, tee masalaa!” jne.

Saarilla ajantaju hamartyy, joten ei liene tarkeaa, missa vaiheessa tai jarjestyksessa asiat tapahtuvat. Niin kuin saatamme joskus syoda jalkiruoan ennen paaruokaa, niin myos nyt kirjoitamme sekavasti ja “epajarjestyksessa”. Perinnettamme kunnioittaen seuraavassa luonnoskirjastamme otettuja katkelmia:

Eilen hankittu riippumatto palmun ja mokin kaiteen valille. Koirat leikki sen alla.

Toisella snorklauskerralla Sunset Viewpointilla oli laskuvesi.Kavelimme n. 20 metria kuolleella korallilla ennen kuin paasimme veden aarelle. Koirat, joiden kanssa olimme ystavystyneet (useat heista pentuja), tulivat hatiin pelastamaan meidat merelta. Jelena joutui kuitenkin kaappaamaan koirulit syliin, etteivat poloiset olisi ajautuneet liian kauas aaltojen vietavaksi.

Jelena nukahti riippumattoon, punavalkoraidalliseen ja raukeaan. Han on koteloitunut riippumattoon kuin perhosen kotilo.

Jotkut koirat taalla nayttavat prikulleen suomenajokoirilta. Tuumimme paivalla, etta muinoin, kun ihmisia ei viela ollut, Suomen susikoirat ja tanskandogit olivat liittoutuneet yhteen ja haataneet maasta ajokoirat. Ajokoirat olivat lahteneet evakkoon ja loytaneet keskelta Bengalinlahtea paratiisin. Osa oli kuitenkin jaanyt Suomen metsiin laittomasti ja osa palannut myohemmin Suomeen etsimaan juuriaan.

Yolla meidan huoneessa oli rotta, joka oli kakkinut Jelenan reppuun.

(Vappuaattona) Gyanissa nahtiin kotka, joka oli satuttanut itsensa ja tullut englantilais-ranskalaisen pariskunnan pelastamaksi. Meresta olivat tainneet onkia.[…] Kalja. (Joimme puoliksi matkan ensimmaisen ja toistaiseksi viimeisen kaljan.)

(2.5.) Krokotiilin nappaaman amerikkalaisen naisen (25 v.) ruumis loytyi eilen Havelockilta. Kroko oli haukannut jalan,kaden ja toisen rinnan. Chandin tarjoilija kertoi, etta nainen ja hanen poikaystavansa olivat huomanneet krokotiilin vedessa ja alkanet kuvata sita (aika poljasti tehty, ite oisin juossu ja lujaa). Kun he olivat peraantyneet, oli krokotiili hyokannyt. Lieko arsyyntynyt salamanvalosta. Kovin nalkainen se ei ainakaan ollut kun koko ruumis ei kelvannut ruoaksi. Tarjoilija kertoi myos, etta yleensa krokot eivat tykkaa tuoreesta lihasta vaan odottavat, etta se matanee ennen syomista.

Tanaan, pakkaamisen, hyvastelyjen ja aamupalan jalkeen, lahdimme riksalla satamaan. Olimme sopineet matkasta jo eilen, kun tormasimme rannalla kuskiin. Han oli onnellinen, silla oli sunnuntai eika hanen tarvinnut esiintya tuk tuk –univormussaan.

Matka Havelock Islandille kesti noin tunnin. Jannitimme, paasisimmeko pummeina ulos paatista, konnari oli nimittain ohittanut meidat rahastamatta. Paasimme kuin paasimmekin ilmaiseksi. Pelkka passien ja lupien tarkastus ja riksalla majapaikkaa etsimaan – nopeasti, ennen kuin kukaan huomaisi vilppia. Ensimmainen vaihtoehto, Pristine, oli liian kallis (Rs300). Matkalla toiseen paikkaan, Gold Indiaan, naimme riksasta kaverimme Iston. Moikkasimme ja han elehti, etta kohta nahdaan. Isto saapui Gold Indiaan (GI) pari minuuttia meidan jalkeen. Olimme jo ehtineet sopia hutista ja hinnasta GI-aijan kanssa, mutta emme olleet viela maksaneet. Isto houkutteli meidat vieressa olevaan Pelliconiin (Rs 200), jossa han itse asuu ja jossa voi kokata. “Thank you for the stay,” sanoimme allikalla lyodylle GI-aijalle ja lahdimme. Pellicon on oikein oiva, tosin ei yhta idyllinen kuin Neil Islandin majat. Pelliconissa on kirjanurkka, kuten resoteissa tapaa olla. Poikkeuksena on harvinaisen suomalainen kirjavalikoima: kolmasosa teoksista on suomenkielisia.

Kotiutuminen aloitettiin riippumaton ripustamisesta kuistille. Soimme World Class Restaurentissa ja lahdimme ihmettelemaan ison kaupungin halinaa. Todellisuudessa Havelock Island on kokoelma pienia kylia, mutta Neil Island –jumitusten jalkeen puhekin rasittaa korvia. Taalla on liikaa turisteja. Intian Ko Pha Ngang, sanoo Lonely Planet.